Leijonien kova taistelu päättyi pettymykseen
Suomi kärsi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä World Cup -turnauksen avausottelussa yllätystappion Pohjois-Amerikan yhdistelmäjoukkuetta vastaan. Karvaan tappion jälkeen Leijonat saivat rivinsä koottua ja Ruotsia vastaan luisteli tiistai-iltana heti ensiminuuteista lähtien aktiivinen joukkue.
Tasaisen ottelun ensimmäisessä ja toisessa erässä Suomi sai luotua hyviä maalipaikkoja, mutta Henrik Lundqvist kesti Ruotsin maalilla. Harmittavasti Ruotsi meni toisessa erässä johtoon, kun puolustaja Sami Vatasen kiekonmenetys kostautui ja Ruotsi sai kovan pyörityksen Suomen puolustusalueelle. Pyörityksen seurauksena Anton Strålman vei Ruotsin johtoon.
Kolmanteen erään tuli sisuuntunut leijonalauma, mutta kovasta yrityksestä huolimatta Suomen avausmaali jäi syntymättä. Ottelu ratkesi kolmannen erän lopussa, kun Ruotsi pääsi iskemään vielä toisen maalin Suomen yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia.
Tappio Ruotsille tarkoittaa, että Suomella on enää jäljellä hyvin pienet mahdollisuudet päästä alkulohkosta jatkoon. Suomen jatkopaikka edellyttäisi Ruotsin runsasmaalista voittoa Pohjois-Amerikasta ja Suomen tulisi voittaa runsaalla maalierolla Venäjä.
Alkulohkossa on kuitenkin jäljellä vielä yksi ottelu Venäjää vastaan torstai-iltana. Viaplay ja Nelonen näyttävät Suomen päätöspelin klo 22.00.
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta