Leijonille kylmää kyytiä World Cupin avauksessa
Suomi kohtasi World Cup -turnauksen avausottelussa Pohjois-Amerikan nuorten joukkueen. Ennakkosuosikkina peliin lähtenyt Suomi joutui toteamaan vastustajan paremmaksi. Jo ensimmäisessä erässä Pohjois-Amerikan nuoret tähdet meinasivat päästä karkuun, mutta videotarkistusten jälkeen kaksi maalia hylättiin ja erätauolle siirryttiin sidettävissä lukemissa 1-0 Pohjois-Amerikan johdossa.
Toisessa erässä Leijonat jäivät pahasti jälkeen Pohjois-Amerikan pelatessa nopeaa ja tiivistä viisikkopeliä. Toisessa erässä Pohjois-Amerikka sai kiekon Pekka Rinteen taakse kolme kertaa.
Kolmannessa erässä Valtteri Filppula toi lohtua tekemällä Suomen avausmaalin Leo Komarovin esimerkillisen taistelun jälkeen.
Missään vaiheessa ottelua Suomi ei onnistunut saamaan kiekkokontrollia ja sitä kautta pelin hallintaa itselleen. Erityisesti ongelmia Leijonilla oli oman maalin edessä ja kaksinkamppailuissa. Myöskään vaarallisia tilanteita vastustajan maalille Suomi ei onnistunut luomaan riittävästi.
Maanantaina Leijonilla on välipäivä. Tiistaina vastaan asettuu Ruotsi. Ottelun näyttää Viaplay Suomen aikaan klo 21.30 alkaen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!