Komeetan lailla maailmanlaajuisen jääkiekkomedian ytimeen itsensä nostaneella vastikään 18 vuotta täyttäneellä Patrik Laineella on tänään unelmien tilaisuus, kun Suomi kohtaa USA:n Venäjällä pelattavissa MM-kisoissa.
Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden ja SM-liigamestaruuden tänä vuonna voittanut poikkeuksellinen lahjakkuus on noussut NHL:n varausrankingissa haastamaan jo viime syksynä tulevaksi ykkövaraukseksi arvioitua amerikkalaista Auston Matthewsia.
Matthews ja Laine jakoivat alle 18-vuotiaiden MM-kisojen maalikuninkuuden 7 maalillaan, mutta sen jälkeen Laine on mennyt menojaan. Matthewsin Zurichia edustava ZSC Lions putosi Sveitsin playoffsien ensimmäisellä kierroksella, kun Laineen Tappara voitti SM-liigan ja tähtilaituri valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. MM-kisoissa Laine on jo latonut maailman nuorimman pelaajan piste-ennätyksen. Laine päihitti Jaromir Jagrin 26 vuoden takaisen MM-turnauksen aikana tehtaileman 5 pisteen ennnätyksen jo kahdessa ensimmäisessä pelissä, joissa hän taituroi 6 pistettä (4+2). Auston Matthews on tehnyt kahdessa ensimmäisessä USA:n pelissä 3 pistettä (2+1).
Tänään maanantaina nuoret lahjakkuudet kohtaavat toisensa tositoimissa, kun Suomi saa vastaansa USA:n. Paikalla Pietarissa ovat myös NHL:n ensimmäisen varauksen tekevän Toronton joukkueen General Manager Lou Lamoriello ja joukkueen kykyjenetsinnästä vastaava Mark Hunter. Laineella on nyt paras mahdollinen paikka osoittaa taitonsa ja kenties kammeta itsensä ensimmäiseksi suomalaiseksi koskaan, joka valitaan NHL:ään ensimmäisellä varauksella.

Häkellyttävän taitava Laine on jo tehnyt melkoisen määrän ennätyksiä. Lisää on odotettavissa.
Maailmanennätykset:

  • Kaikkien aikojen nuorin pelaaja, joka on tehnyt yksittäisessä ottelussa kolme tehopistettä (18 v, 17 vrk): 6. toukokuuta 2016
  • Kaikkien aikojen eniten tehopisteitä tehnyt 18-vuotias pelaaja.

Miesten maajoukkueen ennätykset:

  • Kaikkien aikojen nuorin Suomen miesten maajoukkueen pelaaja, joka on esiintynyt turnauksessa (18 v, 17 vrk): 6. toukokuuta 2016
  • Kaikkien aikojen nuorin Suomen miesten maajoukkueen pelaaja, joka on tehnyt tehopisteen turnauksessa (18 v, 17 vrk): 6. toukokuuta 2016
  • Kaikkien aikojen nuorin Suomen miesten maajoukkueen pelaaja, joka on tehnyt maalin turnauksessa (18 v, 17 vrk): 6. toukokuuta 2016
  • Kaikkien aikojen nuorin Suomen miesten maajoukkueen pelaaja, joka on tehnyt maalisyötön turnauksessa (18 v, 17 vrk): 6. toukokuuta 2016
  • Kaikkien aikojen eniten tehopisteitä tehnyt 18-vuotias pelaaja.

Liigaennätykset:

  • Kaikkien aikojen eniten maaleja tehnyt tulokaspelaaja yksittäisissä pudotuspeleissä (kymmenen maalia): 2015–2016
  • Kaikkien aikojen eniten tehopisteitä tehnyt tulokaspelaaja yksittäisissä pudotuspeleissä (viisitoista tehopistettä): 2015–2016
  • Kaikkien aikojen nuorin Jari Kurri -palkinnon voittajaksi valittu pelaaja (18 v, 7 vrk): 26. huhtikuuta 2016

Seuran ennätykset:

  • SM-liigahistorian nuorin hattutempun tehnyt pelaaja (17 v, 9 kk, 4 vrk): 23. tammikuuta 2016
  • Kaikkien aikojen eniten maaleja tehnyt tulokaspelaaja yksittäisissä pudotuspeleissä (kymmenen maalia): 2015–2016
  • Kaikkien aikojen eniten tehopisteitä tehnyt tulokaspelaaja yksittäisissä pudotuspeleissä (viisitoista tehopistettä): 2015–2016