Poseeraa täysin alasti kuvaajille – Melissan urheilu-ura jäi, mutta naisesta tuli supersuosittu pornossa!
Taitoluistelija Melissa Bulanhagui oli lajinsa junioritähti, joka nousi jo 15-vuotiaana USA:n maajoukkueeseen.
Naisen tavoitteena oli päästä kilpailemaan olympialaisiin, mutta vuonna 2007 sattunut loukkaantuminen pilasi lopulta hyvin alkaneen uran. Vancouverin olympiakarsinnoissa hän koki karmaisevan pudotuksen jäätyään vasta 12:nneksi.
Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä. Nainen kertoo nyt Pornhubin podcastisssa pettymyksestään ja siitä, miten hän alkoi käyttää liikaa alkoholia huudellakseen pettymyksen mielestään. – Urani jälkeen valmensin nuoria taitoluistelijoita, työskenteli baarissa ja aloin juoda entistä enemmän. En todellakaan ollut tyytyväinen elämääni.
Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä. Nainen kiinnostui kuitenkin pornon tekemisestä nettikameralähetyksissä, joka lopulta pelasti hänet – ainakin rahahuolissa. – Tutkin sopimusta ja päätin kokeilla. Sain 200 dollaria. Onnistuin tekemään rahaa yhdessä illassa, joten päätin aloittaa, hän selittää podcastissä. Aikuisviihdettä Jada Kai -nimellä tekevä nainen on ollut alalla mukana jo parin vuoden ajan ja häntä on katsottu pelkästään Pornhubissa yli 30 miljoonaa kertaa.
Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Erna Huskon salasuhde paljastui – tässä salattu rakas
- Ex-missi Jenni Väänänen julkaisi harvinaisen kuvan kovasti kasvaneista lapsistaan
- HS: Näyttelijä Lotta Lehtikarin perhettä kohtasi suuri tragedia – kaksi itsemurhaa kahden vuoden sisällä: ”Tunsin vihaa ja surua”
- Katiska-huumevyyhdistä tuomiota istuva Janne ”Nacci” Tranberg lähetti vankilasta yllättävän joulutervehdyksen
- Kesällä avioitunut tubettajapari Mmiisas ja Tomas keskellä haasteita – Miisalta rehellinen avautuminen: ”Sydän hakkaa kovaa”
- Marianne Kallio kauneuskilpailun finaalissa – video!
- Petetyn Petri Tykän ulostulo: ”Jokainen näkee pettämisen hieman eri lailla”
- Piritta Hagman julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Susijengin valmentajan Lassi Tuovin kanssa – rakastunut pari hehkuu onnea!
- Samuli Edelmann julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – juhlii 16 vuotta täyttänyttä kuopustaan: ”Poikani, upea nuori mies!”
- Seiska: Lapsensa huoltajuuden menettänyt Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä – äiti huolissaan: ”Toivon, että heidät löydetään pian”