Nanna-Vainio-WikiMedia
Peräti 16 suomalaisurheilijaa kilpailee perjantaina Rion olympiakisoissa.
Nyrkkeilijä Mira Potkonen kohtaa -60 kg sarjan avausottelussa isäntämaan 34-vuotiaan Adriana Araujon. Araujo saavutti Lontoon olympialaisissa 2012 pronssia.
– Kova tie on kuljettu Rioon läpi tiukkojen karsintojen. Täällä on sparrattu hyvällä fiiliksellä ja yritetty valmistautua brassivastustajan ottelutyyliin. Arslan (sparrivastustaja Khatajev) on yrittänyt imitoida brassin tyyliä ja auttaa mua sillä tavoin. En ajattele kaaviota sen pidemmälle, kaikki paukut vaan ekaan matsiin ja sitten nähdään miten käy, kertoo Potkonen.
Voitolla Potkonen etenisi puolivälieriin, jossa vastaan maanantaina asettuisi rankingykkönen Katie Taylor IRE. Tämän ottelun voittaja varmistaisi jo olympiamitalin.
Milko Tokola nostaa 85 kg sarjan B-ryhmässä. A-ryhmä nostetaan myöhemmin illalla (klo 1:00 Suomen aikaa). B-ryhmässä on 13 nostajaa, A-ryhmässä 11. Tokolan tilastotulos 330 kg on joukon 20:nneksi paras. Parhaan tilastotuloksen (390 kg) omaavat Kazakstanin Denis Ulanov ja Iranin Kianoush Rostami.
– Olen valmistautunut hyvin ja lähden kisaan pienellä riskillä. Hieman on ollut jalkavaivoja, mutta ei niistä sen enempää. En ole tullut tänne pelkkiä olympiarenkaita katselemaan, joten kaikki peliin vaan alusta asti, Tokola kertoo.
Painonnostossa nostetaan tempaus- ja työntönostot. Molemmissa on kolme yritystä painoista, jotka kilpailija saa valita vapaasti. Nostomuotojen parhaat tulokset muodostavat yhteistuloksen, joka ratkaisee loppujärjestyksen.
Naisten 4 x 100 metrin vapaauintiviestissä uivat Mimosa Jallow (selkäuinti), Jenna Laukkanen (rintauinti), Emilia Pikkarainen (perhosuinti) ja Hanna-Mari Seppälä. Mukana viestissä on 16 joukkuetta, joista alkuerien kahdeksan parasta pääsee finaaliin. Suomen tilastoaika (4.01,49) on 14:nneksi paras.
– Nämä neljä uimaria ovat ainoa suomalaisjoukkue Riossa, joten olemme tietenkin hyvin ylpeitä siitä, että sekauintiviesti on mukana täällä maailman 16 parhaan joukossa. Mielestäni viestijoukkueen hyvä tavoite on lähteä parantamaan toukokuista EM-kisojen SE-aikaa. Ja jos aivan optimisuoritus tulee, niin ei finaalipaikkakaan mahdottomuus ole, mutta se edellyttää kyllä ehdottoman huippusuoritusta kaikilta uimareilta, kertoo joukkueenjohtaja Jari Varjonen.
– Tämä ei ole ihan uusi tilanne minulle, että henkilökohtainen matka on mennyt huonommin, ja sitten viestissä on pitänyt puristaa pakolla se hyvä suoritus. Nyt sitä parasta tulosta haetaan taas kerran viestistä, koska joukkueen eteen haluaa tehdä kovan suorituksen, sanoo Mimosa Jallow.
– Hyvältä tuntuu, olen yrittänyt pitää rentoa oloa, ettei liian aikaisin kerää sitä kisamoodia. Treenatessa on aika kulunut. Tällä kertaa nyt mukana viestiuimarina, kun henkilökohtainen laji jäi niin lähelle, mutta kyllähän meillä viesteissä on aina hyvä lataus, alustaa Emilia Pikkarainen.
– Ehkä näissä viidensissä kisoissa voi ottaa tavallaan vähän rennommin, koska se viesti on aina hauskin osuus kilpailuissa, ja siellä tulee ylimääräinen buusti muista tytöistä, kun mennään joukkueena starttaamaan. Meillä on kyllä mahdollisuus yllättää, miettii Hanna-Maria Seppälä.
Golfturnaus pelataan nelipäiväisenä – perjantaina vuorossa toinen kierros. Roope Kakko starttaa lukemista +1 ja Mikko Ilonen +2.
Kierrokset pelataan kolmen pelaajan lähdöin. Kolmannelle ja neljännelle kierrokselle lauantaina ja sunnuntaina peliryhmät määrittyvät kokonaistilanteen mukaan.
Barra de Tijucassa sijaitseva golfkenttä rakennettiin olympialaisia varten. Sen par on 71 ja kentällä on mittaa miehillä 7128 metriä. Golf palaa olympialajiksi 112 vuoden tauon jälkeen.
Nanna Vainio kohtaa sulkapallon toisessa alkulohkon ottelussaan Tanskan Line Kjarsfeldtin. Lohkovoittaja selviytyy kolmen naisen lohkosta puolivälieriin. Naisten kaksinpelissä on mukana 40 pelaajaa. Vainio hävisi torstain avausottelunsa maailman ykköspelaaja Carolina Marinille.

Camilla Cedercreutz ja Noora Ruskola purjehtivat 49er FX -luokassa perjantaina kolme ensimmäistä lähtöä. Kaikkiaan lajissa purjehditaan kaksitoista lähtöä ja mitalilähtö. Heikoin starttien tuloksista pudotetaan pois tuloksista ja tämän jälkeen kymmenen parasta pääsee mitalilähtöön. Mitalilähdöstä saa ns. tuplapisteet.
49er FX -luokan kilpailupäivät: 12.-13.8., 15.-16.8., mitalilähtö 18.8.
Joonas ja Niklas Lindgren ovat kahden purjehduspäivän jälkeen kokonaiskisan 21:s venekunta. Lindgrenien sarja on 11-18-20-(23)
Lindgrenien 470-luokassa purjehditaan perjantaina lähdöt 5 ja 6. Kaikkiaan lajissa purjehditaan kymmenen lähtöä ja mitalilähtö. Heikoin starttien tuloksista pudotetaan pois tuloksista ja tämän jälkeen kymmenen parasta pääsee mitalilähtöön. Mitalilähdöstä saa ns. tuplapisteet.
470-luokan kilpailupäivät: 10.-12.8., 14.-15.8., mitalilähtö 17.8.
Tuuli Petäjä-Sirén on yhdeksän lähdön jälkeen kuudennella tilalla. Hänen sarjansa on ollut tasainen: 3-4-5-5-8-9-9-12-(27).
Tänään on lähdöt 10-12. RS:X;ssä on 12 lähtöä ja mitalilähtö. Heikoin starttien tuloksista pudotetaan pois tuloksista ja tämän jälkeen kymmenen parasta pääsee mitalilähtöön. Mitalilähdöstä saa ns. tuplapisteet.
RS:X:n kilpailupäivät: 8.-9.8., 11.-12.8., mitalilähtö 14.8.
Tuula Tenkanen on viidennellä tilalla kuuden lähdön jälkeen. Tenkasen sarja on 2-3-4- 7,8RDG- 14-(16).
Perjantaina vuorossa lähdöt 7-8. Kaikkiaan lajissa purjehditaan kymmenen lähtöä ja mitalilähtö. Heikoin starttien tuloksista pudotetaan pois tuloksista ja tämän jälkeen kymmenen parasta pääsee mitalilähtöön. Mitalilähdöstä saa ns. tuplapisteet.
Laser radialin kilpailupäivät: 8.-10.8., 12.-13.8., mitalilähtö 15.8.
Kaarle Tapper on kuuden lähdön jälkeen 28:nnella tilalla. Tapperin sarja on 12-18-27-29-31-(32).
Perjantaina luvassa on lähdöt 7-8. Kaikkiaan Laserissa purjehditaan kymmenen lähtöä ja mitalilähtö. Heikoin starttien tuloksista pudotetaan pois tuloksista ja tämän jälkeen kymmenen parasta pääsee mitalilähtöön. Mitalilähdöstä saa ns. tuplapisteet.
Laserin kilpailupäivät: 8.-10.8., 12.-13.8., mitalilähtö 15.8.
Aikataulu (ajat Suomen aikaa):
13:30 Golf: Mikko Ilonen
13:52 Golf: Roope Kakko
16:00 Painonnosto, 85 kg, B-ryhmä: Milko Tokola
17:30 Nyrkkeily, 60 kg: Mira Potkonen
19:05 Purjehdus, 470: Joonas ja Niklas Lindgren
19:05 Purjehdus, RS:X: Tuuli Petäjä-Sirén
19:05 Purjehdus, laser radial: Tuula Tenkanen
19:05 Purjehdus, 49er FX: Camilla Cedercreutz ja Noora Ruskola
19:15 Purjehdus, laser: Kaarle Tapper
20:54 Uinti, 4 x 100 m sekauintiviesti, alkuerä: Jenna Laukkanen, Mimosa Jallow, Emilia Pikkarainen, Hanna-Maria Seppälä
21:30 Sulkapallo: Nanna Vainio

Kuva: Wikimedia Commons/Ppntori