Tappara ja Kärpät jatkoon CHL:ssa, HIFK käytännössä putosi
Kaikki viisi suomalaisseuraa pelasivat tiistai-iltana Champions Hockey Leaguessa lohkovaiheen viidennet kamppailunsa.
Tappara ja Kärpät selvittivät tiensä jatkopeleihin, JYPin tilanne jäi vielä avoimeksi, ja HIFK teki käytännössä seuraa jatkopaikkansa jo menettäneelle TPS:lle.
Tappara haki jatkopaikan Ruotsista
Tappara varmisti E-lohkon voiton Ruotsissa, kun se kaatoi Djurgårdenin vieraissa lukemin 5-3.
– Kova oli peli. Vastustaja pisti meidät tiukoille, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi myönsi.
Avauserässä nähtiin vain yksi maali, kun isäntien Niclas Bergfors osui hieman ennen viiden minuutin täyttymistä.
Tappara kuittasi tuon osuman toisen erän alussa Kristian Kuuselan hienon soolon päätteeksi. Vain muutama minuutti tästä asialla oli Joona Luoto Otto Rauhalan maukkaasta passista.
Aiemmin lähinnä syöttelijänä kunnostautunut Jarkko Malinen pääsi maalin makuun saatuaan kiekon avopaikkaan Djurgårdenin puolustajalta ajassa 33:22. Tapparan harmiksi Djurgården pääsi vielä Henrik Erikssonin maalilla peliin mukaan, kun toista erää oli jäljellä ainoastaan yksi sekunti.
– Toinen erä oli pelillisesti meiltä yksi kauden parhaista, Rautakorpi kiitteli.
Djurgården sai kavennuksestaan uskoa ja Bergfors tasoitti puntit ennen kolmannen erän puolta väliä. Tappara ei tästä lannistunut vaan Kuusela ratkaisi pelin illan toisella maalillaan. Loppunumerot viimeisteli tyhjiin Malinen.
– Ottelu antoi paljon uskoa tulevaan. Sitoutuminen oli hienoa, joten tämän päälle on hyvä rakentaa, Rautakorpi sanoi.
Tappara ja Djurgården kohtaavat uudemman kerran ensi viikolla Tampereella.
Kärpät jatkoon kotivoitolla
Kärpät varmisti jatkopaikan F-lohkossa 3-2 -voitolla tshekkiläisestä HK Mountfieldista. Kärpille olisi riittänyt jatkopaikkaankin yksi piste.
– Tiukka peli ja kova vastustaja. He kävivät aggressiivisesti päälle ja olivat kovia mailakamppailuissa. Olemme aika onnellisia, että voitimme. Olisimme voineet hävitäkin, kommentoi Kärppien päävalmentaja Mikko Manner.
Joukkueet mättivät maalittoman avauserän jälkeen ottelun kaikki osumat toisessa erässä. Daniel Rakos vei Mountfieldin johtoon vain 45 sekunnin pelin jälkeen.
– Ensimmäisestä alivoimasta maali, mutta sen jälkeen pelasimme hyvää alivoimaa, Manner sanoi.
Michal Kristof tasoitti pelin kaksi minuuttia ja 31 sekuntia myöhemmin, ja Nicklas Lasu vei Kärpät johtoon ajassa 28.56. Mountfieldin Matej Paulovic tasoitti vielä tilanteeksi 2-2, mutta toiselle erätauolle mentiin Kärppien 3-2 -johdossa Rasmus Kuparin viimeisen minuutin ylivoimamaalin ansiosta. Maali syntyi Mountfieldin pelatessa kolmella vieraiden Petr Zamorskyn ja Jaroslav Pavelkan oltua jäähyllä.
– Aina, kun lähdetään kilpailemaan, niin yritetään päästä jatkoon. Nyt meille taitaa tulla Karjala-turnauksen liigatauollekin peli, joten nautitaan siitä, että saamme pelata meidän rakasta lajiamme, iloitsi Manner jatkopaikkaa.
HIFK ei käyttänyt paikkojaan
HIFK oli C-lohkossa käytännössä pakkovoiton edessä Skellefteå AIK:ta vastaan, sillä se tarvitsi viisi pistettä kahdesta jäljellä olevasta Skellefteå-ottelusta, jos HK Bolzano ottaisi odotetut kuusi pistettä jäljellä olevista otteluistaan puolalaista GKS Tychyä vastaan.
HIFK hallitsi ottelun avauserää, mutta ei pystynyt hyödyntämään yhtään lukuisista hyvistäkään maalipaikoista. Vieraiden Andreas Wingerli veikin lopulta ruotsalaiset johtoon ajassa 10.16.
Teemu Eronen tasoitti avauserän lopulla ja toisessa erässä HIFK:lle tarjoutui hyvä mahdollisuus ratkoa ottelu ylivoimalla, vieraiden Petter Granberg otti 2+2 -minuuttisen, jonka aikana myös Edwin Hedberg istui kaksi minuuttia. Hyvistä paikoista huolimatta maalit jäivät syntymättä.
Oscar Möllerin kaksi maalia päätöserän alkupuolella ratkaisivat pelin Skellefteålle.
– Harmittaa olla ulkona CHL:sta. Jos olemme rehellisiä, niin pelasimme hyvän pelin. Ensimmäisessä erässä oli hirveästi paikkoja, toinen erä oli tasaista ja kolmannessa yksi pomppu, yksi alivoimamaali, yksi ylivoimaali ja peli oli ohi. Silloinkin meillä oli paikkoja, ja olimme parempia viidellä viittä vastaan, harmitteli HIFK-kapteeni Lennart Petrell.
Loppunumerot olivat Adam Petterssonin alivoimamaalin ja Möllerin tyhjiin tekemän osuman jälkeen 1-5, ja HIFK:n matka CHL:ssa jää hyvin todennäköisesti alkulohkoon.
– Paras peli urallani, jonka olemme hävinneet 1-5. Tuurikin oli meitä vastaan. Vastustajalla pomppi omista ja vastustajan mailoista ja veskarin alta, mutta me emme saaneet mitään. Homma ei tänään ollut mistään yksilötaidosta kiinni, Petrell manasi.
JYP hävisi vieraissa, TPS voitti kotonaan
JYP olisi tarvinnut vierasvoiton varsinaisella peliajalla sveitsiläistä Luganoa vastaan varmistaakseen jatkopaikan H-lohkossa. Lugano voitti Gregory Hoffmanin kahdella maalilla 2-0. HC Pilsen voitti omassa ottelussaan Banska Bystrican, ratkeaa JYPin mahdollinen jatkopaikka ensi viikolla kotiottelussa Luganoa vastaan.
JYP ja Lugano ovat tasapisteissä, joten tuon ottelun voittaja etenee jatkopeleihin.
TPS:n kohtaaminen valkovenäläistä Yunost Minskiä vastaan oli turkulaisille jatkopaikan kannalta merkityksetön, sillä TPS oli jo menettänyt B-lohkossa jatkomahdollisuutensa.
TPS voitti kuitenkin kotonaan 3-1. Turkulaisten maaleista vastasivat Oskari Siiki, Ilari Filppula ja Zach Budish.
C More näyttää kaikki suomalaisjoukkueiden CHL-ottelut suorina lähetyksinä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi.
Löydät kaikki CHL-uutiset, ottelutulokset ja otteluohjelman CHL:n verkkosivuilta.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus