
Eeva: Hanna-Riikka Siitonen esitti toiveen ystävilleen ennen kuolemaansa!
Eva-Riitta, 80, ja Matti ”Fredi” Siitonen, 78, avautuvat Eeva-lehden haastattelussa tyttärensä, Taikapeili-yhtyeestä tutun laulaja-näyttelijä Hanna-Riikka Siitosen kuolemasta.
– Oman lapsen kuolema on niin suuri menetys, että siitä ei pääse koskaan yli. Surusta ei tarvitsekaan selvitä, mutta sen kanssa voi oppia elämään, Hanna-Riikan vanhemmat kertovat Eeva-lehden haastattelussa.
Hanna-Riikka menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen kesällä 2018. Hän sairasti vuodesta 2000 lähtien kilpirauhassyöpää.
Eva-Riitan mukaan Hanna-Riikka suhtautui kuolemaan poikkeuksellisen kypsästi ja viisaasti. Hän piti ennen kuolemaa huolen, että hänen ja näyttelijä Janne Virtasen kouluikäisen Vieno-tyttären ympärillä on rakastavia aikuisia.
– Opimme häneltä paljon elämästä ja kuolemasta. Hän esimerkiksi varmisti, että vietämme aikaa Vienon kanssa, että meillä on motiivi elää ja olla lapsenlapsemme tukena, Eva-Riitta kertoo lehdelle.
Vanhemmille on selvinnyt vasta myöhemmin, että Hanna-Riikka oli huolehtinut ennen kuolemaansa, että ystävät pitävät huolen hänen vanhemmistaan.
– On ollut koskettavaa, kun tyttäremme ystävät, kuten laulaja Nina Tapio ja näyttelijä Merja Larivaara, ovat pitäneet meihin yhteyttä ja tarjonneet apuaan. Näyttelijä Hanna Kaila hoiti keväällä apteekkiostomme, ja hän myös laulaa Vienon kanssa, Eva-Riitta kertoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!