Kauppojen ja kampaamoiden aukioloajat vapautettiin – hän tiesi äänestystuloksen etukäteen!
Eduskunta on tänään päättänyt, että vähittäiskauppojen sekä parturi- ja kampaamoliikkeiden aukioloajat vapautetaan. Aukioloaikojen vapauttamisen puolesta äänesti 131 kansanedustajaa ja sitä vastusti 50.
Uusi laki tarkoittaa, että aukioloja koskevia poikkeuslupia ei enää tarvita. Kauppakeskuksessa tai vastaavassa toimivan yrittäjän oikeus yhteen vapaapäivään viikossa kuitenkin säilyy. SDP:stä viime keväänä Kokoomukseen loikannut Juhana Vartiainen tiesi jo etukäteen, että esitys tullaan hyväksymään. Asia selviää Vartiaisen blogikirjoituksen aikamuodosta ”hyväksytään”. – Hallituksen esitys kauppojen ja kampaamoliikkeiden aukioloaikojen vapauttamisesta hyväksytään eduskunnassa tiistaina 15.12.2015, Vartiainen kirjoitti blogissaan. Vartiainen perusteli kirjoituksessaan tulevan päätöksen hyviä puolia. – Vapaammat kaupan aukioloajat merkitsevätkin ihan tavallisille kuluttajille ja yrityksille suurempaa vapautta löytää toisensa markkinoilla. Jos joku haluaa ostaa maitoa tai kohentaa kampaustaan keskellä yötä tai sunnuntaina ja toinen on halukas näitä tuotteita ja palveluja myymään, niin miksi ei.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”