Koulun oppilailta karmea källi – tarjosivat opettajille eritteillä maustettuja lettuja!
Teini-ikä voi olla tavallistakin vaikeampaa aikaa vanhemmille, mikäli lapset ovat saaneet liian vapaan kasvatuksen. Tästä saatiin varsin räikeä esimerkki, kun yhdysvaltalaisessa koulussa ruokaan lisättiin erittäin kyseenalaisia mausteita.
Yhdysvalloissa Ohion osavaltiossa käytiin kokkikilpailu, jonka osanottajina oli yläkouluikäisiä eli 12-13-vuotiaita nuoria. Nuoret olivat lyöneet koko kilpailun läskiksi, sillä jakoon laitetun videon perusteella lettutaikina oli maustettu siemennesteellä ja virtsalla. Kyseiset paistokset tarjottiin kilpailun tuomareina toimiville opettajille.
Opettajat tekivät rikosilmoituksen tapahtuneesta nähtyään videon. Rikosnimike saattaa mahdollisen syytteen kohdalla olla jopa törkeä pahoinpitely, koska tapahtumapaikkana oli koulu ja teko kohdistui opettajiin.
Varmuutta asiaan ei ole saatu, mutta Ohion paikallinen sheriffi tutkii asiaa. Tutkinnassa käytetään apuna laboratoriotestejä.
– Olkaa varovaisia, ettette tee liian nopeita johtopäätöksiä. Kyseessä saattoi olla pelkkä pila, joka laitettiin leviämään tekaistulla videolla, kertoo asianajaja Brad Koffel jutun yhteydessä.
Jutun lopuksi koulu tiedotti, että sen henkilökunnan ja oppilaiden turvaaminen on kaikkein tärkeintä. Jos syytökset pitävät paikkansa, syylliset kantavat vastuunsa väkivallanteoistaan.
Lähde: 10TV WBNS
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Aiheet
erite
eritteet
iljettävä
inhottava
julma
källi
karmea
kokkikilpailu
koulu
laboratorio
lettutaikina
maustaminen
mauste
mausteet
mauton
murrosikä
myrkytys
ohio
opettaja
pila
poliisi
pränkki
rikos
ruoka
ruokamyrkytys
sheriffi
siemenneste
teini
teini-ikä
teinit
tutkinta
väite
vastuu
video
virtsa
Yhdysvallat
yök
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa