
Linnanmäki selvittää onnettomuutta, jossa 9-vuotias tyttö putosi laitteesta rajusti betonille
Linnanmäen Mustekala-laitteessa tapahtui eilen onnettomuus puolen päivän aikaan.
Laiteajon aikana 9-vuotias tyttö putosi kyydistä laitteen alle. Iltalehden mukaan laite saatiin pysäytettyä tytön isän huutojen jälkeen n. 1,5 kierroksen jälkeen, jona aikana tyttö makasi kivuissaan laitteen betonisella alustalla.
Isän mukaan oli onni, että tytöllä oli kipuja eikä hän pystynyt nousemaan, vaikka yritti, sillä silloin liikkuva laite olisi osunut häneen suurella voimalla.
Onnettomuuden jälkeen tyttö valitteli isälleen selkäkipua. Jalat ja kädet liikkuivat. Linnanmäen henkilökunta kutsui paikalle ambulanssin ja tyttö vietiin sairaalaan, jossa todettiin, että kyynärpäähän oli tullut ruhjeita ja murtuma, jonka vuoksi se leikataan. Lisäksi selkä magneettikuvataan.
Tyttö kertoi isälleen, että laitteen syliin tuleva turvakaari oli löysä, eikä hän jaksanut pitää kiinni. Linnanmäki tutkii laitteen läpikotaisin ja se on pois käytöstä asian selvityksen ajan. Mustekala on saapunut huvipuistoon vuonna 1985. Klassikkolaite on toiminut huvipuistossa tähän asti ongelmitta.
– Vastaavaa tapaturmaa ei ole sattunut puistossa koko urani aikana, kertoo Linnanmäellä tällä kaudella 40 vuotta työskennellyt palvelujohtaja Merja Penttinen.
Kaikki Linnanmäen työntekijät ovat pahoillaan tapahtuneesta.
– Linnanmäelle turvallisuus on tärkeintä. Tutkinnan aikana kaikki mahdolliset skenaariot käydään läpi ja jatkotoimenpiteistä päätetään selvitystyön jälkeen. Siihen saakka Mustekala on poissa käytöstä. Linnanmäki on ollut aktiivisesti yhteydessä tytön perheeseen ja tukenut heitä tämän valitettavan tapahtuman johdosta, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo.
– Olemme todella pahoillamme tytön, hänen perheensä ja myös muiden tapahtumassa olleiden asiakkaiden puolesta. Selvitämme asian perin pohjin, Adlivankin kertoo.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti