Mies pamautti aseella kattoon naapurien metelin vuoksi – onnistui ampumaan itseään
Häirityksi tullut mies päätti ilmaista tyytymättömyytensä erittäin kovaäänisesti, mutta äkkipikaisuus kääntyi häntä itseään vastaan.
Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa asuva mies ampui vahingossa itseään kasvoihin, kun hän koetti vaientaa metelöivät naapurit. Hän oli käynyt valittamassa yläpuolellaan vallitsevasta mekkalasta jo aiemmin, mutta tehosti myöhemmin sanojaan ampumalla kattoon.
Epäonnisesti yksi miehen ampumista luodeista kimposi katosta kasvoihin ja hän loukkaantui vakavasti. Poliisille ilmoitettiin ammuskelusta, ja he löysivät miehen tämän asunnosta kriittisessä tilassa vieden hänet sairaalaan.
Kukaan muu ei loukkaantunut tilanteessa, mutta laukauksista järkyttyneet naapurit harkitsevat muuttavansa pois.
Metelin lähde jäi mysteeriksi, sillä miehen yläpuolella asuneet naapurit olivat juuri ennen ammunnan alkamista käymässä yöpuulle ja aiemmin he olivat vain siirtäneet pyörillä varustettua pöytää kokolattiamaton päällä.
Syytteitä ei ole toistaiseksi nostettu tapauksen tiimoilta.
Lähde: Unilad
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”