Niina Kuhta menetti äitinsä kolme vuotta sitten – muistelee surullista hetkeä: ”Tunsin viimeisen katseen”
Miss Plus Size -voittajana ja yrittäjänä tunnetuksi tullut Niina Kuhta menetti äitinsä kolme vuotta sitten. Kuhta muistelee äitiään tuoreessa Instagram-postauksessaan.
Koskettavassa kirjoituksessaan Kuhta kuvailee olevansa hyvin surullinen tänään. Samalla hän painottaa kuitenkin tuntevansa suurta kiitollisuutta siitä, että sai äidikseen juuri oman äitinsä.
– Siitä on nyt kulunut surulliset 3 vuotta. Kun katsoin äitiäni viimeisen kerran. Hän tuskin pysyi enää tajuissaan mutta tunsin sen viimeisen pusun sen viimeisen katseen. Ja sen rakkauden. Aidon puhtaan rakkauden, Kuhta kirjoittaa.
– Olen vain niin kiitollinen että sain hänet äidikseni. Hän omisti elämänsä lapsilleen. Auttoi aina kaikkia. Hänen nimensä on Satu. Satumainen kaunis sielu. Maailman ihanin äiti.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kuhta kertoo saaneensa lapsuudenkodistaan hyvät eväät elämään.
– Äiti sanoi että sun ideat on välillä vähän kreisejä mutta onnistut niissä varmasti, Kuhta toteaa.
– Äiti hyväksyi kaikki ihmiset sellaisina kun olivat. Kaikki oli samanarvoisia. Äiti oli oikein hyvyyden ja ystävyyden perikuva. Ihailin tätä piirrettä hänessä, nainen kuvailee.
Julkaisussaan Kuhta myös muistuttaa seuraajiaan tärkeästä asiasta.
– Harvoin olen kenellekään kateellinen mutta jos sulla on äiti niin soita tai mee käymään. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu muutamassa päivässä ja kenet rakkaan voitkin yhtäkkiä menettää silmänräpäyksessä.
– Nyt kannan hyviä muistoja sydänmessäni ja mielessäni, Kuhta kiteyttää.
Lue myös:
Televisiosta tuttu yrittäjä Niina Kuhta ja Jussi-rakas: Kihlat!
LUE MYÖS:
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!