
Ranska kieltää kaikki bensiini- ja dieselkulkuneuvot
Vaikka suuret öljy-yhtiöt ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump muuta väittäisivätkin, hiiliperäistä polttoainetta käyttävien kulkuneuvojen pakokaasupäästöt saastuttavat ilmastoa.
Toukokuussa Ranskan presidentin virkaan astunut Emmanuel Macron ei ollut iloinen Donald Trumpin päätettyä jättää Yhdysvallat pois Pariisin ilmastosopimuksesta, jossa sitoudutaan vähentämään saasteita, joten hän päätti Ranskasta tulevan esimerkki muille teollisuusmaille saasteiden torjunnassa.
Pian sen jälkeen kun ruotsalainen autonvalmistaja Volvo ilmoitti keskiviikkkona siirtyvänsä valmistamissaan autoissa kokonaan sähkömoottoreihin vuodesta 2019 alkaen, Ranskan ympäristöministeri Nicolas Hulot ilmoitti tiedotustilaisuudessa, että Ranskassa tullaan kieltämään kaikki bensiini – ja dieselkäyttöiset kulkuneuvot vuoteen 2040 mennessä. Ranska aikoo puhdistautua hiiliperäisistä saasteista vuoteen 2050 mennessä.
Hulot kertoi myös, että jo vuoteen 2022 mennessä Ranskassa ei enää käytetä hiiltä sähkön valmistukseen.
Hulot myöntää, että päätös tulee asettamaan paineita Ranskan autoteollisuudelle sekä kansalaisille, jotka joutuvat vaihtamaan autonsa ekologisempiin versioihin, mutta päämääränä on parantaa kaikkien ranskalaisten päivittäistä elämänlaatua.
Luonnonsuojelujärjestöt ovat iloisia Ranskan suunnitelmasta ja toivovat muiden maiden noudattavan Ranskan esimerkkiä. Unilad-sivuston mukaan ainakin Saksa, Hollanti, Norja ja Intia ovat myös ilmoittaneet halunsa päästä eroon bensiini- ja dieselkäyttöisistä kulkuneuvoista.
Alla Volvon video siirtymisestä sähkömoottoreihin.
We are committed to electrification, so from 2019 all new Volvo car models will include an electric motor. #VolvoCarsEVs pic.twitter.com/FWGVKyAdgo
— Volvo Cars (@volvocarsglobal) 5. heinäkuuta 2017
Lähde: Unilad
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?