Shirly Karvinen teki suuren elämänmuutoksen Selviytyjät-sarjan kuvausten jälkeen: ”Se on vaatinut opettelua”
Entinen Miss Suomi ja radiojuontaja Shirly Karvinen myöntää, että hänelle raskainta tänä syksynä Nelosella alkavan Selviytyjät-sarjan kuvauksissa oli koti-ikävä.
– Viidakossa oli aika paljon aikaa omien ajatusten kanssa, eikä ollut häiriötekijöitä, niin siellä ehti miettimään asioita, Shirly kertoo Metropolille ja jatkaa:
– Myös sääolosuhteet tekivät kilpailusta rankan. Siellä oli todella kylmä öisin. Se meni luihin ja ytimiin. Emme päässeet mihinkään lämmittelemään tai ollut mitään lämmintä päälle pantavaa, kun kaikki vaatteet olivat vesisateiden jälkeen märkinä.
Shirly myöntää Selviytyjät-sarjan kuvausten olleen hänelle opettavainen, silmiä avaava kokemus.
– Sen jälkeen olen panostanut omaan aikaan ja palautumiseen. Lisäksi kuvausten jälkeen jätin lihan syömisen kokonaan ja olen opetellut tekemään kasvisruokia. Se on vaatinut opettelua. Lihan jääminen ruokavaliosta on oikeastaan ainoa asia, joka on jäänyt täysin elämään kuvausten jälkeen.
Shirly valmistautui kilpailuun treenaamalla personal trainerin kanssa. Lisäksi hän katsoi taksimatkalla lentokentälle puolikkaan YouTube-videon, jossa opetettiin tekemään tuli.
– Ostin myös palapelin, jota kokosin todella huonolla menestyksellä. Se oli liian haastava minulle.
– Personal traineri veti minulle ihan kunnon treenejä, jotka kasvattivat kuntoani. En voi sanoa, että treenasin mitenkään ihan hirveästi. Yritin henkisesti valmistautua siihen, että ihan mitä tahansa tulee vastaan, niin kestän sen.

Shirly kokee sopeutuneensa yllättävän hyvin alkeellisiin olosuhteisiin.
– Minulle ei tuottanut vaikeuksia se, ettei ollut mitään hienouksia. Minusta oli ihanaa, kun ei tarvinnut miettiä miltä näyttää. Se oli vapauttavaa ja yllättävän terapeuttista. Siellä oli ok pyöriä likaisena. Me kaikki haisimme yhtä pahoille.
Shirly tunsi ennestään Bea Toivosen, joka on hänen tavoin entinen Miss Suomi. Miltä tuntui kilpailla ystävää vastaan?
– Aluksi se oli outoa, mutta molemmat tiedostivat sen, että tämä on kilpailua. Siinä ei ollut mitään henkilökohtaista.
Kuvausten ajan Shirly oli erossa sosiaalisen median rakastamasta Pena-koirastaan.
– Mietin monta kertaa kuvausten aikana Penaa. Ajattelin, että ajatteleeko se, että olen hylännyt hänet. Hän suhtautui hyvin reissuuni. Kuvausten jälkeen oli ihana nähdä Pena, ja koira oli myös innoissaan paluustani.
Tänä vuonna Shirly on ollut hyvin avoin yksityiselämästään. Hän kertoi Me Naiset -lehden haastattelussa tykkäävänsä myös naisista. Hänet on yhdistetty lehtien palstoilla laulaja Sanniin, eikä kaksikko ole salaillut lämpimiä välejään.
Selviytyjät-kilpailun pressissä hän ei halunnut kommentoida suhdettaan Sanniin. Sen sijaan hän kertoo ottaneensa Selviytyjät kuvausten jälkeen ensimmäisenä Penan syliin sekä hakeneensa järkyttävän annoksen sushia.
– Se oli todella hyvää! Fiilistelin myös sitä, että sain olla kotona sekä käydä omassa suihkussa ja nukkua omassa sängyssä.
Lue myös:
Shirly Karvinen avautui seksuaalisuudestaan – valtava palautemäärä yllätti: ”Menin sanattomaksi!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan