Kuva: Sideways / Riikka Vaahtera
Kesän ensimmäiset festarit peruttu koronan takia: ”Olimme loppuun asti toiveikkaita”
Ensi kesän Sideways festivaali on peruttu. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää Helsingin jäähallilla 17.-19. heinäkuuta.
– Emme olisi halunneet kirjoittaa tätä viestiä, mutta valitettavasti meille ei tässä maailmantilanteessa jää muita järkeviä vaihtoehtoja. Joudumme murtunein mielin ilmoittamaan, että Sidewaysia ei voida järjestää tulevanakaan kesänä, tiedotteessa todetaan.
Uudet viranomaisrajoitukset ovat tämän hetken tietojen mukaan voimassa kesäkuun loppuun saakka ja festivaali oli määrä järjestää kesäkuun puolivälissä Helsingin jäähallilla.
– Olimme loppuun asti toiveikkaita ja uskoimme rokotteiden tuomaan suojaan ennen kesän alkamista. Kartoitimme erilaisia vaihtoehtoja Sidewaysin mahdollistamiseksi vastuullisesti ja turvallisesti. Meidän on kuitenkin nyt todettava taistelun koronavirusta vastaan olevan vielä kesken.
– Festivaalin tekeminen määräysten mukaisesti ei mahdollistaisi Sidewaysin ideologian mukaista toteutusta – haluamme tarjota Sideways-kävijöille vapaan liikkumisen sekä täysipainoisen festarikokemuksen live- ja kulttuuritarjonnasta nauttien.
Tapahtuma siirretään vuoteen 2022 ja järjestetään tutussa Nordiksen ympäristössä. Ostetut päiväliput ovat voimassa myös vuoden 2022 tapahtumassa, jonka ohjelmisto julkistetaan myöhemmin.
Lue myös:
Suomen suosituimpiin kuuluva bilebändi sai uuden solistin!
Laulaja Sannilta rohkea ulostulo naiseudesta – ”Muksuna mietin et on tylsää olla tyttö”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”