Suomalainen näyttelijäkaunotar rakentaa kansainvälistä uraa
Alina Tomnikov on suomalaisvenäläinen näyttelijä. Hänen tunnetuimpia töitä ovat muun muassa Milli Menninkäisen rooli Rölli ja kultainen avain –elokuvassa ja televisiosarja Hinnalla millä hyvänsä.
Kaksi vuotta sitten ammattiinsa valmistunut näyttelijätär nähdään tammikuun lopulla ensi-iltaan tulevassa Love Records – Anna mulle Lovee –elokuvassa, jossa hän esittää levylaulajaksi haluavaa nuorta naista.
Tomnikov on työllistynyt Suomessa hyvin, mutta mielessä ovat myös kansainväliset tuotannot.
– Suomi on mahtava maa ja täällä on hienoa tehdä töitä. Moskovassa olen käynyt koekuvauksissa. Jenkkeihin ja Saksaan on tehty esittelyvideot, Tomnikov kertoo Metropoli.netille.
Moni nuori haluaa näyttelijäksi. Heitä koulutetaan Tampereella Nätyssä ja Helsingissä Teakissa. Kilpailu rooleista on kova.
– Mielestäni jokaisen tulisi kulkea omaa polkua ja luottaa siihen. Kaikki ovat lahjakkaita. Hyvän ja huonon akseli ei sovi näyttelijöiden vertailuun, vaan rooliin valitaan sillä hetkellä sopivin, Tomnikov pohdiskelee nuorten näyttelijöiden työtilannetta.
Näyttelijän työhön liittyy olennaisesti julkisuus.
– Kyseessä on julkinen ammatti. Haastatteluissa edustetaan elokuvaa, jos sen lisäksi ihmisiä kiinnostaa omat näkemykseni, niin kerron niistä.
Omasta yksityiselämästään Tomnikov vihjaa salaperäisesti.
– Voin sanoa, että en ole varattu, tai sanotaan it’s complicated.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”