Tässä on Britannian, ja ehkä koko maailman, epäonnisin morsian: Kaikki alkoi mennä pieleen jo polttareissa
Häitä on viime aikoina taatusti jouduttu siirtämään, perumaan tai järjestämään pienemmällä porukalla. Se on ikävää, mutta tämän brittiläisen morsiamen häät ovat menneet pieleen vielä pahemmin kuin monilla muilla. Hän on näiden tietojen perusteella ehkä maailman, tai ainakin Britannian, epäonnisin morsian.
Steph Carr, 31, joutui myös lykkäämään häitään, kuten monen muunkin on pitänyt tämän hetken maailman tilanteen takia. Mutta tämä oli vasta tämän epäonnisen tapahtumasarjan viimeisin käänne. Matkanjärjestäjä Thomas Cook ajautui viime syksynä konkurssiin. Steph menetti siinä samalla 3500 punnan häämatkansa.
Hänen polttaritkin ehdittiin jo viettää. Niitä piti viettää Lontoossa Dreamboys -show’ssa. Sen esiintyjä, eli eräs strippari, kuitenkin ehti katkaista sitä ennen jalkansa, joten esitys peruttiin. Hääpaikkakin ehdittiin jo perua ennen häiden peruuntumista, koska Netflix osti tämän hääpaikan omaan käyttöönsä.
Jos nyt joku on joutunut perumaan koronakriisin takia häänsä, se tuntuu tähän verrattuna paljon epäonnisemmalta. Steph aikoo vielä mennä naimisiin, mutta ajankohtaa ei ole vielä päätetty.
- Tämä on Steph Carr, ehkä maailman epäonnisin morsian.

- Täällä olisi häitä pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan viettää.

- Limusiinissa taisi tunnelma romahtaa, kun kuultiin Show’n peruuntumisesta.

- Ehkä vielä joku päivä tämä epäonninen pari saa vielä toisensa!

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan