TTK-valmentaja Ansku Bergström poseeraa alasti: ”Minulla on voimakkaat lihakset ja pitkät raajat”
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu tanssinopettaja Anna-Liisa ”Ansku” Bergström poseeraa ilman rihman kiertämää Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. Alastonkuva on julkaistu lehden Sielu & Ruumis -palstalla, jossa tunnetut suomalaiset esiintyvät alasti ja kertovat suhteestaan omaan vartaloonsa.
Hän on julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvan julkaistusta jutusta.
– Mietin muutaman kerran, lähdenkö mukaan, mutta miksi ei, Ansku paljastaa Instagramissa.
Huomasin voivani huonosti
Koko elämänsä tanssijan ammatista haaveillut Ansku kertoo lehdelle erikoistuneensa latinalaisiin tansseihin, joissa liikekieli on nopea.
– Minulla on voimakkaat lihakset eikä kovin pitkät raajat, mistä on etua vauhdin tuottamisessa. Vahvin puoleni on esiintyminen, Ansku kertoo lehdelle.
Tanssija pitää huolta itsestään harrastamalla monipuolisesti liikuntaa. Hän käy muun muassa salilla, pyöräilee ja juoksee.
– Jossain vaiheessa huomasin voivani huonosti, kun liikuin vain opettaessani muita. Oma treeni on tärkeämpää mielelle kuin ruumiille.
Ansku toimii parhaillaan MTV3-kanavalla nähtävällä Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 13. tuotantokaudella muotitoimittaja Sami Sykön tähtivalmentajana. Hänet on nähty aiemmilla kausilla parketilla muun muassa Duudsoneiden Jarppi Leppälän, vaatesuunnittelija Mert Otsamon ja laulaja Kasmirin kanssa.
Lue myös:
Urheilijakaunotar jäi huume- ja päihdekoukkuun jo teininä: ”Join ja voin huonosti”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta