Uudessa baarissa voi juoda niin paljon kuin pystyy alle kympillä tunnissa!
Tämä baari repäisi tiskiin uskaliaan uuden idean! Konsepti kuulostaa täysin uskomattomalta, mutta totta se on.
Yhdysvalloissa Missourin osavaltiossa sijaitsevassa Saint Louisin kaupungissa avattiin viime perjantaina baari nimeltään Open Concept. Suomeksi käännettynä baarin nimi on ”Avoin konsepti” ja se tarkoittaa myös avointa baaria. Baari nimittäin perustuu idealle, että siellä ei myydä alkoholia, vaan juoma-aikaa tunti kerrallaan!
Baarissa voi ostaa joko 10 dollarilla (n. 9 euroa) tai 20 dollarilla (n. 18 euroa) tunnin juoma-aikaa, jonka kuluessa saa kitata kurkkuunsa niin paljon alkoholia kuin vain suinkin pystyy! Ajan varaaminen ja seuranta tapahtuvat kännykällä.
Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, kymmenen dollarin valikoimaan kuuluu oluita, viiniä sekä lukuisia erilaisia drinkkejä. Kaksikymppisellä pääsee kumoamaan kaksin käsin ”ylähyllyn” arvo-oluita ja tiukempaa settiä, kuten mm. tequilaa, viskiä, rommia ja konjakkia.
Ainoa rajoitus tolkuttomaan tunnin kittaamiseen ovat ”lailliset rajat”, joita baari ei kuitenkaan selvennä sen tarkemmin. Konsepti kuulostaa joka tapauksessa megakänneiltä, jotka saa hankittua itselleen alle kympillä.
Voisiko tällainen konsepti mitenkään toimia Suomessa, jossa jonotetaan ämpäreitäkin?
Lähteet: Local 12, Open Concept
Kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin