Viro tiukentaa otteitaan pandemian vuoksi – uudet rajoitukset voimaan perjantaihin mennessä
Viron yleisradio ERR uutisoi tänään, että Viro on päättänyt tiukentaa otteitaan taistelussa koronapandemiaa vastaan. Hallitus asetti kansalaisilleen uusia rajoitteita, joista osa astuu voimaan tänään ja loput viimeistään perjantaihin mennessä.
Tänään voimaan tulevat rajoitukset kieltävät yli kahden hengen kokoontumiset sekä liikkumisen julkisilla paikoilla tätä suuremmissa ryhmissä. Yli kahden hengen perheet saavat edelleen liikkua yhdessä. Julkisilla paikoilla tulee säilyttää kahden metrin etäisyys muihin ihmisiin.
Kaikki julkiset leikkipuistot ja urheilukentät suljetaan Tallinnassa, Tartossa ja Pärnussa. Kaikkien, joilla on mahdollisuus siirtyä työskentelemään kotoa käsin tulisi tehdä niin.
Hallituksen päätöksellä myös kaikki Viron ostoskeskukset suljetaan perjantaista alkaen. Ainoastaan supermarketit, apteekit ja puhelinliikkeet pysyvät auki, kuten myös ostoskeskusten ulkopuolella sijaitsevat kaupat.
Kaikki kahvilat, ravintolat ja baarit tulee sulkea perjantaina klo 22 mennessä. Tämän jälkeen ainoastaan takeaway-tilauksia saa myydä liikkeen ulkopuolelle.
Valvontaa tehostetaan
Viron Poliisi- ja Rajavartiolaitos (PPA) ilmoitti tehostavansa voimaan tulevien rajoitteiden noudattamista lisäämällä katupartiointia julkisilla paikoilla. PPA:n pääjohtaja Elmar Vaher esiintyi tiistai-iltana ETV:n ajankohtaisohjelmassa Aktuaalne kaamera, jossa hän korosti, että ihmisten tulisi todella noudattaa nyt asetettua kahden metrin turvaetäisyyttä. Vahe muistutti, että viranomaisilla on oikeus puuttua tilanteeseen, mikäli ohjetta ei noudateta.
– Ensimmäinen toimenpiteemme on ehdottomasti saada ihmiset ajattelemaan terveyden merkitystä. Olemme kriisitilanteessa, joka meidän kaikkien tulee ratkaista yhdessä. Toisaalta, jos sanat eivät riitä, antaa Viron laki meille valtuudet puuttua asiaan voimakkaammin, Vaher toteaa.
Lähde: ERR
Kuva: Instagram
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta