Winnie Harlown tie koulukiusatusta huippumalliksi – julkaisi upeita bikinikuvia
Harlow on raivannut tiensä mallimaailman huipulle huolimatta ihosairaudestaan.
Kanadalaismalli Winnie Harlow, 25, julkaisi upeita bikinikuvia Instagram-tilillään. Nuori malli on taistellut tiensä koulukiusatusta tytöstä kansainväliseksi huippumalliksi.
Harlow syntyi Kanadan Torontossa vuonna 1994, mutta sukujuuret löytyvät Jamaikalta. Hänellä todettiin nelivuotiaana pigmenttihäiriö vitiligo eli valkopälvi. Sairaus aiheuttaa ihon oman väriaineen eli melaniinin paikoittaisen katoamisen, jolloin iholle ilmestyy vaaleita, auringossa ruskettumattomia alueita.
Koulukiusattu
Harlow oli lapsena koulukiusattu poikkeavan ulkonäkönsä takia. Hän joutui siksi vaihtamaan koulua useita kertoja ja jätti kiusaamisen takia myös lukion kesken.
Nainen onnistui kääntämään sairauden vahvuudekseen. Hän nousi julkisuuteen vuonna 2014 osallistuttuaan Amerikan Huippumalli haussa -ohjelmaan, jossa sijoittui kuudenneksi. Ohjelman juontaja Tyra Banks oli jo tätä ennen huomannut Harlown Instagramissa.
Harlow on toiminut mallina muun muassa Desigualin ja Dieselin mainoksissa sekä Victoria’s Secretin vuosittaisessa muotinäytöksessä. Naisen Instagram-tilillä on lähes 8 miljoonaa seuraajaa.
Katso upeat kuvat alta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta