WHO:n koronalääketutkimuksessa mukana seitsemän suomalaissairaalaa – ensimmäisille potilaille lääkettä jo ensi viikolla
Maailman terveysjärjestö WHO:n SOLIDARITY-lääketutkimuksessa on mukana yli 70 maata, Suomi mukaan lukien. Tutkimuksessa etsitään keinoja koronaviruksen päihittämiseen, ja sen on määrä käynnistyä pikimmiten. Asiasta uutisoi Lääkärilehti.
Kansallinen päätutkija, kliinisen epidemiologian dosentti Kari Tikkinen toivoo, että ensimmäiset suomalaispotilaat saisivat lääkettä jo ensi viikolla.
Mukana tutkimuksessa ovat Etelä-Savon keskussairaala, Kanta-Hämeen keskussairaala, Keski-Suomen keskussairaala, Satasairaala, sekä Oulun, Kuopion ja Tampereen yliopistolliset sairaalat.
Lääketutkimukseen voivat osallistua täysi-ikäiset, vahvistetun koronavirustartunnan saaneet, jotka ovat sairaalahoidossa ja joilla ei ole vasta-aihetta tutkimuslääkkeille.
Tutkimuksessa vertailuryhmään satunnaistetuille potilaille annetaan paikallista standardihoitoa, ja kokeelliseen tutkimushaaraan satunnaistetuille potilaille annetaan standardihoidon lisäksi joko kokeellista viruslääkettä remdesiviiriä tai hydroksiklorokiiniä.
Tärkein seurattava muuttuja on, kuoleeko potilas. Myös sitä seurataan, joutuuko potilas tuettuun hengitykseen, kuinka kauan potilas on sairaalahoidossa ja millaisia muita haittavaikutuksia hoidosta tulee.
Tikkinen on Lääkärilehden mukaan valmistellut koronatutkimusta reilun kuukauden ajan.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin