
Lukija paljastaa, osa 1: "Menet kolmen naisen kanssa treffeille, tai jätän sinut!"
Metropolin lukija, 23-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta, ajatteli että hänellä oli maailman paras mies, mutta koki itse syyllisyyttä, koska ei mielestään ansainnut täydellistä miestään. Pitkän miettimisen jälkeen nainen päätti varmistaa, kuuluivatko he toisilleen.
Nainen kertoo:
Kolmen vuoden täydelliseltä tuntuneen seurustelun jälkeen tunsin syyllisyyttä, koska hän oli hyvä mies ja isä, kaikkea mitä olin aina halunnut hän oli aina iloinen ja valmiina
auttamaan. Täydellinen herrasmies josta olin aina unelmoinut ja jollaisia näkyy vain telkkarissa. Juuri siksi tunsin suurta syyllisyyttä, koska olin vain tavallinen nainen, vähän ylipainoinenkin (niinkuin kaikki naiset ajattelevat). Pystyn tekemään helvetin hyvää kalakeittoa ja maukkaita lihapullia… Mutta silti se häiritsee minua, että hän on niin
kohtelias, siis ihan kunnon herrasmies, joten minun piti todella varmistua, että ansaitsen hänet.
En voinut nauttia meidän jokapäiväisestä elämästä, koska mietin koko ajan, että hän ansaitsee paremman naisen ja elämän. Meni seitsemän kuukautta, että tein tämän suuren päätöksen.
Aluksi tein profiilin hänen etunimellään Jussi68 ja kirjoitin millainen persoona hän on ja vielä enemmän kuin hän itse osaisi kuvailla. Sain todella paljon osumia ja koska olin itse profiilin luonut, valkkasin sieltä profiileita joista hän olisi pitänyt. Juttelin heille hänenä ja pitkien juttutuokioiden jälkeen valkkasin 3 parasta. Sovin tapaamisen näille kolmelle samalla viikolla, kuukautta ennen kuin aioin kertoa miehelleni.
Kaksi viikkoa ennen tapaamisia oli täydellinen hetki kertoa miehelleni. Jussilla oli kaksi päivää vapaata. Meillä oli todella hauskaa ja menimme lempiravintolaamme ja sitten elokuviin, josta kävelimme kotiin käsi kädessä. Herrasmiehenä hän avasi minulle kotioven ja ajattelin, että nyt on täydellinen hetki kertoa. Vedin syvään henkeä, otin häntä kädestä kiinni ja talutin hänet keittiön pöydän ääreen. Olin ihan itku silmässä, koska tämä saattoi olla viimeinen kerta kun näin hänet omana miehenäni, mutta olin tehnyt päätökseni. Hän oli todella pihalla, näin sen hänen silmistään, ja sitten sanoin hänelle:
”Kulta rakastan sinua tosi paljon, mutta mielestäni en ansaitse sinua. Shhhhhh, olen tehnyt päätökseni! Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, joko teet niinkuin sanon tai sitten jätän sinut. Minun pitää varmistua, että saat mitä ansaitset. Seuraavana kolmena päivänä menet viettämään aikaa kolmen tytön kanssa. Joka ilta uusi tyttö ja ne tietää susta aika paljon asioita ja kaikki nämä tytöt tykkää samoista asioista kuin sinä. Tämän kolmen päivän jälkeen päätös on sinun. Saat valita kenet tahansa niistä ja sit jatkat elämää hänen kanssaan, tai sitten me ollaan ikuisesti yhessä.”
Sovimme mieheni kanssa ettemme kertoisi tytöille suunnitelmastamme, hän vain menisi ulos pitämään hauskaa heidän kanssaan ja sitten katsotaan mitä tapahtuu.
Jatkuu ensi sunnuntaina…
Miehen nimi muutettu. Artikkelikuva ei liity tarinaan.
Haluatko kertoa oman tarinasi nimettömänä? Lähetä se meille sähköpostilla.
Kuva: Pixabay
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!