Näin saat naisen innostumaan seksistä myös aamulla – toimii!
Yleensä naisille ilta on luontevin aika harrastaa seksiä, kun taas miehet suosivat aamua.
Miesten innostus aamuseksiin johtuu osaltaan fysiikasta, sillä miehen normaaliin vuorokausirytmiin kuuluu ns. ”aamustondis”, joka tietenkin myös herättää välittömästi miehen halut. Nainen ei luonnollisestikaan ole aamulla herättyään yhtä valmis seksiin kuin jo valmiiksi juhlakunnossa oleva mies, joten miehen kannattaa valmistautua asiaan seuraavilla neuvoilla.Valmistaudu jo illalla
Jotta sängystä ei tarvitse aamulla heti ensimmäiseksi rynnätä vessaan, kannattaa käydä vessassa juuri ennen nukkumaanmenoa. Yöpöydällä kannattaa myös pitää pastilleja, joilla pääsee nopeasti eroon aamun pahanhajuisesta hengityksestä. Kondomi kannattaa pitää niin lähellä, että sitä ei tarvitse lähteä kurkottelemaan.Aseta sisäinen herätyskellosi
Miehen tulee herätä sen verran aikaisin, että jää riittävästi aikaa kunnon aamutoiminnalle. Hänen kannattaa herätä jo ennen herätyskelloa, jotta hän voi hyväillä naisen hereille. Naisella menee aikaa tunnelmaan pääsemiseen, joten miehen täytyy ottaa se huomioon. Aamuseksi muuttaa hyvän päivän mahtavaksi päiväksi!Herätä hänet hellästi
Nainen ei halua herätä jäykkä penis sojottamassa naamansa edessä, joten miehen tulee hillitä himojaan. Koskettele häntä hellästi ja suutele joka paikkaan. Haro sormillasi hänen hiuksiaan. Sensuelli herätys virittää hänet positiiviseen ja rakastavaan tunnelmaan.Saa hänet tuntemaan itsensä seksikkääksi
Nainen ei välttämättä tunne oloaan kovin seksikkääksi heti herättyään, joten sinun tehtäväsi on muistuttaa, miten kaunis hän on, vaikka esimerkiksi hänen tukkansa harottaisi minne sattuu. Kerro hänelle, miten paljon haluat häntä. Lusikka-asento takaapäin on romanttinen ja sensuelli asento, jolloin samalla myös vältytte haistelemasta toistenne ikäviä aamuhönkäyksiä.Buustia päivään
Aamuseksi tuo päivään voimaa ja energiaa. Se saa hyvänolon hormonit jylläämään ja nostaa hymyn kasvoillesi, jolloin sinun on myös helpompi kohdata tulevan päivän haasteet. Miesten täytyy kuitenkin muistaa, että nainen tuskin haluaa harrastaa aamuseksiä joka päivä. Hän todennnäköisesti kyllästyy siihen, jos mies haluaa sitä koko ajan, koska se ei ole hänelle luontaista. Seksiä täytyy siis harrastaa muinakin aikoina ja hivuttaa sekaan sopivasti myös aamuja. Vaihtelu tekee muutenkin hyvää seksille! Lähde: AskMen Kuva: UnsplashLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi