Anna: Kiti Kokkonen on surullinen Tanhupallon saamasta palautteesta – ”Kauheaa, että joku näkee maailman niin”
Näyttelijä ja Suomen Komediateatterin taiteellinen johtaja Kiti Kokkonen kertoi Anna-lehden haastattelussa järkyttyneensä suositun Tanhupallo-hahmonsa myötä saamastaan palautteesta.
Kiti kertoi surevansa sitä, miten ihmisten huonot puolet nousevat somessa esille muun muassa ilkeilynä.
– Loukkaannuin, kun joku kirjoitti, että minä olen tehnyt Tanhupallossa karikatyyrin siitä, että nykyään on niin paljon ylipainoisia lapsia, Kiti kertoo Annan haastattelussa.
– Ajattelin, että ei voi olla totta! Tuntui ihan kauhealta, että joku näkee maailman niin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kiti halusi tehdä Tanhupallosta hahmon, joka ei loukkaa ketään ja jolla oli paljon sanottavaa. Tanhupallo onkin tietynlainen karikatyyri kaikista maailman lapsista.
– Viattomuudesta, tarkkanäköisyydestä, suorapuheisuudesta ja siitä, ettei ihmisellä vielä ole sellaisia suojamuureja kuin aikuisilla.
– Tanhupallo sanoi paljon sellaistakin, jota haluaisin sanoa myös omana itsenäni, mutten uskalla!
Lähde: Anna
Lue myös:
Kiti Kokkonen tyrmää rajulla tavalla ihmisten ennakkoluulot hänestä – ”En ole mikään ilopilleri”
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta