Kristian julkistettiin eilen illalla Big Brother Suomen voittajaksi. Mies oli erittäin yllättynyt voitostaan eikä meinannut millään uskoa sitä todeksi.

BB-finaalikaksikkoon oli yltänyt Kristianin lisäksi valkoisen mekkoon pukeutunut Kevin. Muiden pudottua, Alma Hätönen ja Kimmo Vehviläinen yllättivät pöllämystyneen kaksikon hakemalla heidät studioyleisön ja Elina Kottosen eteen.

Kristian ja Kevin olivat aluksi haastattelussa hämillään, mutta lämpenivät sitten sen verran, että pystyivät vastailemaan Kottosen kysymyksiin useammalla kuin parilla sanalla.

Molemmat kertoivat oppineensa talossa kanssaihmisten tärkeyden ja kuinka paljon läheisiä ja ystäviä voi ikävöidä.

Kristian sanoi pyrkivänsä jatkossa suodattamaan suorapuheisuttaan.

– Yritän olla lempeämpi ja miedompi mun mielipiteiden kanssa, hän sanoi ja Kevin nyökytteli vieressä.

Lopulta voittajaksi julistettiin Kristian 57 prosentin ääniosuudella. Mies oli täysin yllättynyt voitosta eikä olllut millään uskoa sitä todeksi. Hän sisäisti tilanteen vasta saatuaan käteensä kukat ja valtavan 30 000 euron shekin. Ensikommentti oli lyhyt ja ytimekäs: ”Vi*tu!”

Alla video finaalin huipentumasta!

Lähde: Nelonen

Kuva: Instagram / Big Brother Suomi