Näin Elina Gustafsson reagoi, kun kuuli tanssiparinsa olevan nainen: ”Ilmoitin heti, että…”
Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa samaa sukupuolta oleva tanssipari, kun tähtivalmentaja Ansku Bergströmin parina nähdään ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson.
Pressin edessä he pitivät toisiaan kädessä kiinni, ja heidän välillä oli vahvaa kemiaa.
– Me tulemme hyvin toimeen ja näytämmekin ihan samalta, Elina naurahtaa Metropolille ja jatkaa:
– Nyt saamme tähän ohjelmaan monimuotoisuutta. Tämä on tärkeää monelta kantilta ja ihanaa, että me saadaan tehdä tämä yhdessä.
Elina kertoo, ettei hänen pitänyt miettiä hetkeäkään, kun hänelle ehdotettiin tanssipariksi naista.
– Kun kuulin Anskun olevan opettajani, ilmoitin heti, että haluan osallistua kilpailuun. Se on kunnia ja mahtavaa, Elina sanoo.

Elinalla ei ole aiempaa tanssitaustaa.
– Mä rakastan pyörittää lantiota, mutta tähän saakka olen tehnyt ainoat tanssini kehässä. Bravuurini on lantioliike, jota teen usein ennen kuin hyppään benjihypyn, ajan crossia tai teen ihan mitä vaan. Pyörittelen lantiotani, Elina nauraaa.
– Yksi Instagram-seuraaja kehottikin minua lähtemään mukaan Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun. Hän sanoi, että unohdetaan Kanki-Kaikkonen, täältä tulee letgee lesbian, Ellugee-nimeä Instagramissa käyttävä ex-nyrkkeilijä nauraa.
Ansku kertoo, ettei ole ennättänyt miettimään tulevien tanssien koreografioita. Hän suunnittelee ne hetkessä valmennettavansa mukaan.
– Varmasti tulee hienoja ja päräyttäviä koreografioita, Ansku kertoo.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma alkaa sunnuntaina 29.8.
Lue myös:
TTK-valmentaja Ansku Bergström poseeraa alasti: ”Minulla on voimakkaat lihakset ja pitkät raajat”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät