Erika Vikman paljastaa telkkarissa tunteensa Dannya kohtaan – saa laulajalegendan herkistymään: ”Jännittävin juttu, mitä olen koskaan tehnyt”
Huippusuosittu Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -ohjelma ihastuttaa jälleen tunnettujen suomalaisartistien koskettavilla tulkinnoilla rakastetuista kappaleista.
Ensi sunnuntaina esitettävässä jaksossa ikimuistoisen musiikkiyllätyksen saa kokea legendaarinen laulaja Ilkka ”Danny” Lipsanen, kun hänen entinen kumppaninsa Erika Vikman nousee lavalle. Vikman esittää ex-rakkaalleen kauniin, englanninkielisen klassikkokappaleen, jonka hän tietää olevan Dannyn suosikki.
– Danny on todella herkkä kaiken sen show’n takana, ja sitä monet ihmiset eivät välttämättä tiedä, Erika lausuu ennen esityksensä aloittamista.
Lauluesityksen aikana sekä Danny että Erika liikuttuvat silminnähden syvästi. Dannyn herkistymisen huomaa hänen väpättävästä alaleuastaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kappaleen päätyttyä kaksikko halaa toisiaan lämpimästi. Danny kiittää Erikaa leveästi hymyillen.
– Kiitos äärimmäisen kauniista tulkinnasta, Danny ylistää.
Erika kertoo Dannylle, että halusi laulullaan kiittää miestä heidän välisestään ystävyydestä. Hän sanoo itkeneensä kaikki itkut jo kappaleen harjoituksissa.
Danny ja Erika poistuvat lavalta takahuoneeseen käsi kädessä. Erika paljastaa vielä todelliset tunteensa lavan takana:
– Tämä oli jännittävin juttu, mitä olen koskaan tehnyt.
Lue myös:
Tämä nainen on työskennellyt Dannyn kanssa yli 50 vuotta – paljastaa suoran mielipiteensä Helmistä!
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa