Nuoriin naisiin yhdistetty Danny, 79, avautuu ikääntymisestä: ”Se on tosiasia jokaisen ihmisen kohdalla”
Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen lähtee 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi mittavalle kiertueelle. Kyseessä on Dannyn viimeinen koko Suomen kattava kiertue.
LUE MYÖS: Danny kommentoi ensimmäistä kertaa Erika Vikmanin julkista rakkaudentunnusta
Syyskuussa 80 vuotta täyttävä Danny kertoo vointinsa olevan kohtalaisen hyvä. Hän ei myöskään kärsi ikäkriisistä.
– En ole koskaan vierastanut vanhenemista. Se on tosiasia, joka toteutuu jokaisen ihmisen kohdalla. Kysyn luojalta, kauanko saan jatkaa maallista vaellustani. Yritän omalla asenteellani pysyä terveenä ja edetä elämässä niin, etten loukkaa muita ihmisiä. Haluan antaa ympärillä oleville ihmisille ilonaiheita, Danny kertoo Metropolille.
– Muistan, kun aikoinaan ihmiset täyttivät 50 vuotta, niin lahjaksi ostettiin keppi, ja ihminen oli sen jälkeen vanha. Nykyään ihminen saattaa elää jopa 100-vuotiaaksi. Se on asenteesta ja luojan antamista resursseista kiinni, Danny toteaa.
Nuoriin naisiin yhdistetty Danny on halunnut aina pysyä kiinni nykytrendeistä.
– Jos on asioita, joista en ymmärrä mitään, niin kerrytän tietoani.
Lue myös:
Seiska: Helmi Loukasmäki lataa suorat sanat kolmiodraamasta – selkeä viesti Erika Vikmanille!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Euroviisut 2026: Finaali, tulokset, esittäjät, biisit
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Itävaltalaislehdeltä rajuja syytöksiä Lampeniuksesta ja Parkkosesta: Yleltä suoraa puhetta
- Vicky Rosti, 67, Anna-lehdelle: “Olen onnellisempi kuin kolmekymppisenä”