IS: BB-talosta häädetty Pekka puhuu vihdoin suhteestaan Katjaan – yksi asia harmittaa: ”Mitään tällaista ei ole tapahtunut”
Big Brotherista sunnuntaina pudonnut Pekka avautuu Ilta-Sanomien tuoreessa haastattelussa tuntemuksistaan talosta aiemmin lähtenyttä Katjaa kohtaan.
Pekan ja Katjan välillä kipinöi lähes koko syksyn ajan, mutta syvempi ihastuminen oli kuitenkin hyvin yksipuolista. Katja myönsi, että hänellä oli tunteita Pekkaa kohtaan. Pekka vastasi kuitenkin suoraan ettei ole sitoutuvaa tyyppiä.
– Talossa tein hänelle hyvin selväksi, että en minkäänlaista suhdetta halua tai kykene myöskään sellaista muodostamaan, Pekka toteaa IS:lle.
– Tämä oli Katjalle selvää, hän täsmentää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jossain vaiheessa syksyä yleisö sai tilanteesta sellaisen käsityksen, että Katja olisi ”roikkunut” Pekassa. Tämän väitteen Pekka tyrmää.
– Minua harmitti, että Katja oli saanut kuraa niskaan siitä, että hän olisi roikkunut minussa. Mitään tällaista roikkumista ei ole tapahtunut, Pekka alleviivaa.
Mies painottaa arvostavansa Katjaa ”todella paljon ystävänä”. Hän aikoo soittaa naiselle ja varmistaa, että kaikki on kaverusten välillä kunnossa.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!