IS: Dome Karukosken uutuusdraama tänään tv:ssä – suomalaisnäyttelijästä suuri apu kuvauksissa: ”Olen hänelle viinipullon velkaa”
Ohjaaja Dome Karukoskella, 44, on takanaan melkoinen rutistus. Hän sai toukokuun puolivälissä valmiiksi brittiläisen The Beast Must Die -minisarjan ja työskenteli pahimmillaan 85 tuntia viikossa.
Sarja on kuvattu Englannin etelärannikolla sijaitsevalla Isle of Wightin saarella. Se kertoo lapsensa yliajajalle kostoa hautovasta Francesista, jota esittää The Good Wife -sarjasta tuttu Cush Jumbo. Epäillyn yliajajan roolissa nähdään brittitähti Jared Harris.
Sivuroolissa nähdään yllättäen Elina Knihtilä, joka esittää puolalaista sisäkköä. Knihtilän mukaantulo oli Karukosken idea. Hän halusi rooliin vahvan näyttelijän, jolta löytyy myös koomisia taitoja.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Knihtilästä oli roolin lisäksi myös konkreettista apua kuvauspaikalla, kun yksi nuorempi näyttelijä ei uskonut kykyihinsä.
– Kun itselläni oli todella järkyttävä työtahti, Elina vei tätä näyttelijää syömään, kävi kävelyllä ja rauhoitteli. Normaalisti se on ohjaajan tehtävä, Karukoski kertoo Ilta-Sanomille.
– Jäin Elinalle kiitollisuudenvelkaan ja olen hänelle viinipullon velkaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
The Beast Must Die sai ensi-iltansa Isossa-Britanniassa toukokuun lopussa ja on jo vakuuttanut paitsi katsojat, myös kriitikot.
The Beast Must Die tänään C Morella. Sarjaa julkaistaan kaksi jaksoa viikossa.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Oho! Tähtiohjaaja Dome Karukoski paljastaa tehneensä sopimuksen uudesta kansainvälisestä projektista
Antti Luusuaniemi avoimena asioista, joita ikävöi – ”Kaipaan fyysisyyttä”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun