IS: Ensitreffit alttarilla -ohjelma vaikutti negatiivisella tavalla Lariin ja Niinaaan – ”Ei ollut mitään mitä ei olisi arvosteltu”
Ensitreffit alttarilla -ohjelman tuoreella tuontantokaudella tavannut pariskunta Lari ja Niina kertovat elämästään ja Ensitreffit-kokemuksistaan Ilta-Sanomien videohaastattelussa.
Haastattelussa pariskunta kehuu ohjelman konseptia ja iloitsee menneestä kesästä saadessaan kokea huumaavaa rakkautta ja onnea. Esille nousee kuitenkin myös negatiiviset asiat, joita ohjelmaan osallistuminen on kaksikolle tuonut.
Niina myöntää tehneensä virheen, kun aluksi luki hyvinkin intensiivisesti yleisön kommentteja netistä. Myös Lari ihmettelee ihmisten ikäviä sanoja.
Larin mukaan on hyvä, että ihmiset löytävät ohjelmasta tarttumapintaa. Negatiivinen kommentointi kertoo hänen mielestään kuitenkin henkilön omasta pahasta olosta.
– Ihmiset peilaavat asioita varmasti omiin epävarmuuksiin ja pelkoihin. Tuntuu aika kurjalta, kun me olemme eläneet elämäämme ja meillä on oma tarinamme ja joku peilaa sitä negatiivisuuden kautta. Lari toteaa IS:n haastattelussa.
– On todella rankkaa olla julkisuudessa, hän myöntää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Niina painottaa, että julkisuudessa ollessa voi helposti unohtaa oman itsensä.
– Kyllä minuun vaikutti se, mitä netissä luki. Pääasiassa oli ulkonäköön painottuvia kommentteja, Niina kuvailee.
Sekä Niina että Lari saivat onneksi tuotantoyhtiöltä merkittävää tukea. Lisäksi he tsemppasivat toisiaan vaikeissa tilanteissa.
– Ei ollut mitään mitä minussa ei olisi arvosteltu. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että eiväthän nämä ihmiset tiedä kuka minä olen. Turhaan minä sitä rupean kantamaan omilla harteillani, toisen pahaa oloa, nainen alleviivaa.
Lue myös:
Näin kävi Ensitreffit alttarilla -ohjelman pareille – historiallinen lopputulos!
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta