
Televisiosta potkut saanut Aki Manninen tähdittää uutta seikkailuohjelmaa – mukana myös Kerttu Rissanen ja Karoliina Tuominen!
Suurin pudottaja -ohjelman valmentajan roolista potkut puheidensa takia saanut hyvinvointivalmentaja Aki Manninen tekee paluun televisioon, kun uusi kotimainen seikkailureality vie julkisuuden henkilöt äärirajoille discovery+-palvelussa ja TV5:lla. Äärimmäinen matka on uusi seikkailusarja, joka laittaa seitsemän tunnettua suomalaista etsimään omat henkiset ja fyysiset rajansa Islannin armottomissa olosuhteissa.
Seitsemän taustoiltaan täysin erilaista suomalaista saapuu Islantiin luontoäidin koeteltavaksi. Tavoitteena heillä on juosta viikon aikana 200 kilometriä. Matka voi kuitenkin päättyä kolmesta eri syystä: Osallistuja ei ehdi seuraavaan leiriin ennen auringonlaskua, terveydelliset syyt estävät jatkamisen, tai kilpailija itse päättää luovuttaa.
Haasteen ottavat vastaan Aki Mannisen lisäksi Iikka Forss, Lauri ”Late” Huttunen, Paula Noronen, Kerttu Rissanen, Henriikka Rönkkönen ja Karoliina Tuominen.
Äärimmäinen matka on seikkailureality, jossa seurataan, kuinka osallistujat selviytyvät fyysisestä ja henkisestä väsymyksestään armottomissa olosuhteissa. Erilaisten rasitusvammojen lisäksi haastetta tarjoavat piinaava kylmyys, kosteus ja tuuli sekä vaativat reitit ja askeettiset majoitukset. Taistelussa äärirajoja vastaan auttavat Islannin henkeäsalpaavan kauniit maisemat sekä ryhmän vahva yhteishenki. Tässä kisassa ovat voittajia kaikki ne, jotka lopulta ylittävät itsensä.
Juoksijoiden reitti kulkee syvällä Islannin sisämaassa, jossa asutuksen sijaan löytyy vuoristoa, tulivuoria ja laavakenttiä. Päivittäiset puolimaratonin mittaiset reitit kulkevat läpi tulvivien vuoristojokien ja upottavan laavahiekan. Haasteena on myös kovan tuulen mukana lentävät pikkukivet.
Kenelläkään osallistujista ei ole aikaisempaa kokemusta tällaisista olosuhteista, eivätkä kaikki ole edes nukkuneet ennen teltassa. Kuinka seitsemän erilaisista lähtökohdista tulevaa ja toisilleen tuntematonta ihmistä selviää äärimmäisissä olosuhteissa haastaessaan itsensä päivästä toiseen viikon ajan?
Kilpailijoiden tukena matkalla toimivat vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja ääriolosuhteisiin erikoistunut lääkäri Heikki Karinen. Turvallisuudesta ja reittisuunnittelusta vastaa kokenut islantilainen seikkailija Siggi Bjarni Sveinsson.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!