Jukka Poika paljastaa tunteensa Pyhimystä kohtaan – saa artistin murtumaan kyyneliin – ”Jossain olosuhteissa musta tuntuu…”
Tulevana perjantaina Vain elämää -ohjelmassa vietetään Pyhimyksen eli Mikko Kuoppalan päivää ja puheenaiheeksi pöydän ääressä nousee artistien mielikuva Pyhimyksestä.
Tuure Kilpeläinen myöntää jännittäneensä eniten juuri Pyhimyksen tapaamista, vaikka he ovat jo kerran aiemmin olleet samalla leirillä.
– Tämä on ollut supersiistiä, että tuli tämä revanssi tai uusintakierros, koska se on ainakin mulle tehnyt sen, että pidän susta tosi paljon. Tunnistan sunkin jonkunlaisen ujouden, sussa on niin jännää monitahoisuutta ja särmää, Tuure pohtii.
Pyhimys itse ihmettelee sitä, miten hänen oma mielikuva itsestään ei useinkaan vastaa muiden näkemystä hänestä. Hän ihmettelee myös, miksi monet jännittävät tai pelkäävät häntä.
– Aika usein mulla on sellainen fiilis, että en tunnista siitä hirveästi itseäni. En näe itseäni hirveän hyvin ulkoapäin, Pyhimys aloittaa.
– Se ei sovi yhtään mun mielikuvaan itsestäni, että olisin pelottava. Sitten ajattelen, että okei, se on se naama. En osaa tuoda välttämättä esiin sitä, mitä ajattelen joistain ihmisistä.
Pyhimyksen tavaramerkkinä on totuttu näkemään isot aurinkolasit ja vakava ilme.
– Ehkä se on toinen syy se pokkanaama ja mahdollisimman isot aurinkolasit ja kaikki nämä. Voi tuntua, että se on coolia, mutta se on vain suoja, ettei paljastuisi, että mä en ole yhtään cool, Pyhimys avautuu.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kun Jukka Poika on esittänyt oman kappaleensa hän haluaa sanoa Pyhimykselle jotakin tärkeää, jota ei saanut sanottua ennen esitystä.
– Minkä halusin alun perin sanoa on, että aikuisiällä uusien ystävien tekeminen on usein aika vaikeaa. Jossain olosuhteissa musta tuntuu, että me voitaisiin ystävystyä ihan varmasti, Jukka Poika sanoo hymyillen.
Jukka Pojan puhuessa ystävystymisestä Pyhimys alkaa itkeä.
– Mua naurattaa, että tämä on se asia, mikä sitten itkettää! Pyhimys nauraa ja kuivaa kyyneliään nenäliinaan.
– Tahdon, Pyhimys vastaa liikuttuneena ja saa artistit repeämään nauruun.
Vain elämää Nelosella ja Ruudussa perjantaisin klo 20.
Lue myös:
Arttu Wiskari pelkäsi syöpädiagnoosia ennen Vain elämää -leiriä – ”Mikään ei ole niin kuumottavaa”
Shokkiuutinen! Chisu paljastaa tv:ssä lopettavansa soolouransa – ”On aika uuden seikkailun”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä