Shokkiuutinen! Chisu paljastaa tv:ssä lopettavansa soolouransa – ”On aika uuden seikkailun”
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Chisun päivää ja laulaja päättää paljastaa myös merkittävän asian tulevaisuuden suunnitelmistaan. Chisu kertoo kameroille, että päivän illalliseen liittyy monenlaisia tunteita.
– Tosi vapauttavaa ja vähän pelottavaa, kaikkea samaan aikaan, Chisu toteaa ennen illallista.
Illallispöydässä keskustellaan muun muassa Chisun ja hänen aviomiehensä Jori Sjöroosin tiiviistä yhteistyöstä, kun laulaja päättää avautua tulevaisuuden suunnitelmistaan.
– Olen päättänyt, että aion nyt jäädyttää tämän sooloartisti Chisun ja katsoa, mitä me Jorin kanssa yhdessä. Totta kai mahdollistetaan myös muuta, Chisu sanoo ja paljastaa, ettei tule todennäköisesti pitkään aikaan julkaisemaan suomenkielistä musiikkiaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Chisun mukaan ei ollut itsestään selvää, että hän osallistuu Vain elämää -ohjelmaan sillä todellisuudessa hänen piti lopettaa jo viime syksynä.
– Nyt on aika uuden seikkailun, Chisu toteaa ja artistit päättävät nostaa uutisen kunniaksi yhteisen maljan.
Vain elämää perjantaisin Nelosella klo 20.
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda