Suomalaisten suosikkiohjelma Yökylässä Maria Veitola saa jälleen jatkoa, kun kuudes tuotantokausi alkaa MTV3-kanavalla syyskuun ensimmäisenä torstaina.

Maria Veitolan tähdittämässä, neljästi Kultaisella Venlalla palkitussa ohjelmassa nähdään mielenkiintoisia, julkisuudesta tuttuja henkilöitä, joiden tavalliseen arkeen ja elämään Maria pääsee tutustumaan. Uusi kausi on entistä pidempi, sillä siinä suunnataan yökylään peräti 14 tunnetun suomalaisen luo.

Tällä kaudella yösijan Marialle tarjoavat muun muassa Maisa Torppa, Maaret Kallio, Roni Back, Jukka Rintala, Esa Tikkanen, Kape Aihinen, Vappu Pimiä ja Tuomas Kyrö. Loput nimet paljastetaan myöhemmin.

Tuttuun tapaan luvassa on tunteikkaita keskusteluita rakkaudesta, itsensä löytämisestä ja kipeistä hetkistä. Lisäksi jokainen jakso on täynnä hersyvää iloa ja rentoa heittäytymistä, kun julkkikset paljastavat heidän todellisen minänsä.

– Yökyläily on lempitekemiseni. Kiireettömät keskustelut ja intensiivinen yhdessäolo opettavat ihmisyydestä ja toisten kohtaamisesta valtavasti, Maria Veitola kertoo Iltalehdelle antamassaan haastattelussa.

– On hienoa ja lohdullista huomata kerta toisensa jälkeen, että jokaisen ihmisen kanssa löytyy aina jotain samaistumispintaa, vaikka oltaisiin keskenämme muka kuinka erilaisia tahansa, hän kiteyttää.

Uudet Yökylässä Maria Veitola -jaksot käynnistyvät Maikkarilla torstaina 3.9. klo 21.