Kuva: Instagram, euroviisut
MTV: Euroviisut peruttiin koronan vuoksi – viisufaneille tarjotaan tänään kaksituntinen tv-show
Ohjelmassa esiintyy myös Suomen UMK-voittaja Aksel Kankaanranta.
Hollannin Rotterdamissa ei järjestetä tänä vuonna Euroviisuja koronapandemian vuoksi. Tilalle on kehitelty korvaava tv-show joka esitetään suorana lähetyksenä TV2:ssa tulevana lauantai-iltana. Vaikka ohjelmassa esiintyvätkin kaikki 41 maan euroviisuedustajat ei kyse ole kilpailusta, vaan tarkoitus on viihdyttää ja yhdistää eurooppalaisia vaikeina aikoina.
Erilaisista Euroviisujen koronavariaatioista spekuloitiin jo ennen kilpailun peruuntumista. Yksi ehdotus oli, että kunkin osallistujamaan esitykset olisi lähetetty tv-studioistaan ja pisteytetty. Ylen UMK:n tuottaja Anssi Autio ei osaa sanoa miksei tähän ratkaisuun päädytty.
Lauantaina nähtävän Europe Shine A Light -ohjelman järjestää Euroopan yleisradioliitto EBU yhdessä hollantilaisjäsentensä kanssa.
– Ohjelmassa tullaan näkemään menneisyydestä tuttuja isoja viisutähtiä. Huomio keskittyy aika pitkälti myös tämän vuoden biiseihin ja edustajiin, jotka eivät päässeet Euroviisuihin, Autio kertoo.
Suomea edustaa Aksel Kankaanranta kappaleellaan Looking Back.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. – Esitys on täysin akustinen, siinä on kitara ja viulu, Kankaanranta paljastaa. Hän myöntää, että viisujen peruuntuminen on harmittanut ja surettanut vaikka päätös onkin tilanteesta johtuen ymmärrettävä. – Ymmärrettävä päätös ja onneksi nyt tuli jotain korvaavaa ohjelmaa, Kankaanranta toteaa. Viisuedustajien esitykset on nauhoitettu etukäteen, mutta itse show lähetetään muilta osin suorana Hollannista. Ohjelmaa kommentoivat niin suomen- kuin ruotsinkieliset kommentaattorit. Europe Shine A Light -ohjelma esitetään lauantaina 16.5. klo 22 alkaen TV2:ssa ja Yle Areenassa. Lähde: MTV
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko vielä sydämet sulattaneen Susan Boylen? Tältä hän näyttää nyt
- Draamaa Euroviisujen kulisseissa: Suomen menestys pelottaa Israelia
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Draamaa Euroviisujen kulisseissa: Suomen menestys pelottaa Israelia
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Muistatko vielä sydämet sulattaneen Susan Boylen? Tältä hän näyttää nyt
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille