
Näyttelijä Jukka-Pekka Palo muistelee tv:ssä tsunamista selviytymistään – ”Monelle tapahtui paljon pahempaa”
Näyttelijä Jukka-Pekka Palo nähdään vieraana AlfaTV:n Kuvia ja käännekohtia -sarjan kuudennen kauden avausjaksossa. Jukka muistelee jaksossa Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan tapaninpäivänä vuonna 2004 iskenyttä tsunamia.
Jukka-Pekka oli lomalla Krabilla puvustajana työskentelevän Riitta-vaimonsa kanssa, kun tsunami iski.
– Kustansin meille lemmenloman Krabille, kun täytin 50 vuotta. Saavuimme maahan jouluaattona ja tapaninpäivänä lähdimme pitkähäntäveneellä läheiselle rannalle. Meidät pelasti se, että olin katsonut Discovery Channel -kanavalta tsunamista dokumentin, Jukka-Pekka Palo kertoo kanavan tiedotteessa.
– En kuitenkaan tajunnut heti, että tsunami on iskemässä, kun vesi lähti vetäytymään rannasta. Hetkeä myöhemmin näin edessäni kaksi aaltoa, jotka olivat tulossa meitä kohti. Keho otti ohjat ja sitten mentiin lujaa. Huusin koko matkan ”juoskaa, juoskaa, se on tsunami”. Me selvisimme hengissä. Monella tapahtui paljon pahempaa. Me olimme yön evakossa kukkulan laella betonitilassa, joka toimi ravintolana. Tilaan pakkautui tuhat ihmistä yöksi, hän jatkaa.
Tulevana torstaina esitettävässä jaksossa Jukka-Pekka Palo puhuu avoimesti elämästään näyttelijälegendojen Tauno Palon ja Kirsti Ortolan poikana. Hän oli vain 5-vuotias, kun päätyi isänsä rinnalla tekemään ensimmäisen elokuvaroolinsa vuonna 1961 ensi-iltansa saaneessa Tulipunainen kyyhkynen -elokuvassa. Jukalle oli kaikkea muuta kuin itsestään selvää, että hänestä tulee vanhempiensa tavoin näyttelijä. Hän oli nähnyt lapsesta lähtien näyttelijän ammatin raskauden.
Pian näyttelijäksi valmistumisen jälkeen Jukka-Pekka menetti innon näyttelemistä kohtaan, kun hän työskenteli Jouko Turkan ohjauksessa. Hän näytteli Jouko Turkan ohjaamassa Tuntematon sotilas -näytelmässä vuonna 1979.
– Meidän yhteistyö ei onnistunut Turkan kanssa hyvin, koska hän oli koko ajan kimpussani. En ole kuitenkaan ikinä kiistänyt Jouko Turkan taiteellista merkitystä. Hän on ehdottomasti tuona aikana Euroopan parhaita ohjaajia, vaikka olikin ihmishirviö. Hänen huutamisensa aiheutti minulle ilon menettämisen näyttelemistä kohtaan. Se ei ollut hyvä asia ollenkaan, Jukka-Pekka kertoo.
Kuvia ja käännekohtia -ohjelman kuudennella tuotantokaudella vieraana nähdään Jukka-Pekka Palon lisäksi Eija Vilpas, Nicke Lignell, Anu Sinisalo, Ville Myllyrinne, Sinikka Sokka, Sanna Saarijärvi, Turkka Mastomäki, Sanna Stellan, Santeri Kinnunen, Kristiina Halkola, Ismo Apell, Heidi Herala ja Niina Nurminen.
Kuvia ja käännekohtia AlfaTV-kanavalla torstaisin kello 21.00.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa