Kasinorakastajan blogi: Soita mulle Sorpas

Juha Vainion järkälemäisen katalogin kreikkalaisimmassa laulussa tulkitaan värikkäästi Rodoksen helteisiä tunnelmia. Busukin siivittämänä teen tätä kirjoittaessa sopivasti lähtöä Egeanmeren etelälaidalle. Työmatka Kreetalle kuulostaa tekaistulta, mutta sellaisesta on kuitenkin todella kyse.

Nähtäväksi jää miten hyviä visioita ja palavereja reissu tuo tullessaan. Varmaa on lähtökohtaisesti se, että välimerellinen ruokavalio tuonee kilon pari lisää rannalla palaneisiin poskiin.

Koska allekirjoittanut todellakin on Kasinorakastaja, on tämäkin blogi kytketty täysin rahapelaamisen maailmaan. Kreikalla ja Suomella on nimittäin samanväristen lippujen ohella muutakin yhteistä.

Kreikkalaisen systeemin kummallisuuksia

Kreikka tunnetaan ennen kaikkea auringosta, saarista ja rennosta elämänrytmistä. Harvempi tulee ajatelleeksi, että maa toimii myös varsin mielenkiintoisena esimerkkinä rahapelijärjestelmien toimivuudesta.

Kun Kreikkaa tarkastelee matkakohteena ja peilaa sen rahapelimallia Suomeen, esiin nousee yhtäläisyyksiä, mutta myös varoittavia eroja. Nosto on ajankohtainen erityisesti nyt, kun Suomi siirtyy rahapelien saralla hiljalleen monopolisysteemistä lisenssijärjestelmään. Parikymmentä ulkomaista operaattoria on jo pistänyt niin sanotusti lupalaput liikkeelle ensi vuotta silmällä pitäen.

Suomalaiset ovat kreikkalaisten kanssa siinä suhteessa samanlaisia, että molempien kansakuntien aikuisväestö tykkää pelata todella paljon rahapelejä.

Kreikassa rahapelaaminen on tietenkin täysin laillista, mutta tiukasti lisensoitua. Toisin kuin Suomessa, Kreikassa ei ole enää monopolia, mutta ei myöskään täysin vapaita markkinoita ulkomaisille rahapeliyhtiöille. Kyseessä on siis eräänlainen välimalli, jossa valtio on avannut tavernan ovia kilpailulle, mutta pitää ohjat edelleen tiukasti käsissään.

Tätä kokonaisuutta valvoo Hellenic Gaming Commission, joka toimii pitkälti samassa roolissa kuin Maltan tai Viron peliviranomaiset. Kaikki toimijat eli rahapeliyritykset tarvitsevat pelilisenssin, ja erityisesti netissä tapahtuva pelaaminen on rakennettu kahden pääluokan ympärille: vedonlyönti ja kasinopelit.

Ateenan norsunluutornista kiikaroituna järjestelmä näyttää rakenteellisesti oikein toimivalta ainakin paperilla.

Lisenssit ovat kalliita ja kestoltaan rajattuja. Kasinolisenssi maksaa parisen miljoonaa euroa. Mikäli yritys haluaa tarjota slottien ja livekasinon rinnalla vedonlyöntiä, hintalappu menee viiteen miljoonaan. Jos näitä peilaa vaikkapa Maltan MGA:n vastaaviin, Kreikka näyttäytyy brutaalin kalliina.

Käytännössä tällä tavoin Kreikassa on varmistettu se, että markkinoille pääsevät vain oikeasti isot ja erityisen vakavaraiset toimijat.

Pelaajansuoja on rakennettu vahvaksi, ikäraja on asetettu 21 vuoteen ja erilaiset pelirajoitukset ovat pakollisia. Lisäksi maksuliikennettä valvotaan tarkasti, eikä esimerkiksi kryptovaluuttoja hyväksytä lainkaan. Pelaaminen on siis selkeästi säädeltyä ja paikoin jopa rajoitettua, eikä tarjonta tunnu yhtä vapaalta kuin esimerkiksi Maltan lisenssin alla toimivilla sivustoilla.

Tämä ei kuitenkaan ole sattumaa, vaan seurausta tietoisesta poliittisesta linjasta, jossa kontrolli asetetaan kilpailun edelle. Juuri tässä kohtaa Kreikka muuttuu erityisen kiinnostavaksi vertailukohteeksi Suomelle.

Toivottavasti Kreikasta ei ainakaan mallia oteta

Suomi on siirtymässä pois monopolimallista kohti lisenssijärjestelmää, ja tavoitteena on nimenomaan ohjata pelaamista valvotulle kentälle. Lennokkaimpien fantasioiden mukaan Suomi tavoittelee 90 prosentin kanavointiastetta. Samanlaiset mietteet ovat olleet joitakin vuosia sitten myös kreikkalaisilla rahapeliviranomaisilla ja poliitikoilla. Tavoitteissa onnistumista on helppo mitata, ja veikkaisin ettei Kreikassa oikeastaan kukaan ole tyytyväinen olemassa olevaan systeemiin.

Järkevän liiketoiminnan kannalta Kreikan malli ei näyttäydy erityisen houkuttelevalta yrityksille, joiden toimialan ytimessä ovat nettikasinot. Pelaajien näkökulmasta ikärajoite vahvojen pelirajoitusten ohella synnyttää motivaatiota pelata kreikkalaisten kasinoiden sijaan jossakin ihan muualla. Kaiken lisäksi niistä vaivalla saaduista voitoista pitää maksaa pahimmillaan jopa parikymmentä prosenttia veroa.

Kreikassa pelaajien voitot ovat tosiaan verollisia, mikä heikentää lisensoitujen sivustojen houkuttelevuutta heti lähtökohtaisesti. Hämmentävää on se, että aina kovan kritiikin alla oleva EU ei suinkaan ole tällaista kärsimystä määrännyt kreikkalaisille, vaan sen ovat heidän ihan omat päättäjänsä päättäneet läväyttää rahapelaajien riesaksi.

Helpolla ei päästä Kreikan peliviranomainen kasino-operaattoreitakaan. Ylikallis lisenssi pitää uusia joka seitsemäs vuosi. Se ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta 35 prosentin vero bruttopelituotosta onkin sitten ihan jäätävää kokoluokkaa. GGR-verotuksen suhteen Kreikka on suoranainen poikkeustapaus.

Näiden luokattoman rankkojen faktojen valossa ei ole ihme, että maassa on paljon kapinallisia.

Arvioiden mukaan noin 800 000 kreikkalaista pelaa lisensoimattomilla sivustoilla ja harmaan markkinan arvo nousee yli 1,5 miljardin euron vuositasolle. Kyse ei ole pienestä marginaalista, vaan merkittävästä rinnakkaisesta markkinasta, joka elää virallisen järjestelmän ulkopuolella.

Kolmisenkymmentä prosenttia kaikista kreikkalaisista pelaajista käyttää yksinomaan laittomia palveluita. Näinpä voidaankin sitten puhua jo täysin selkeästä ja tuntuvasta rakenteellisesta ongelmasta.

Helleenien lisenssijärjestelmä on siis rakennettu lähtökohtaisesti megaluokan firmoille, mikä sitten rajoittaa kilpailua ja kaventaa tarjontaa merkittävästi. Kun tähän yhdistetään eurooppalaisittain varsin tiukat pelirajoitukset ja kova valvonta, kohtuullisen merkittävä osa pelaajista kokee yksinkertaisesti saavansa enemmän vapautta ja arvoa lisenssijärjestelmän ulkopuolelta.

Tekninen todellisuus tekee tilanteesta vielä haastavamman. Vaikka viranomaiset blokkaavat vuosittain tuhansia laittomia pelisivustoja, uusia syntyy jatkuvasti lisää. Tämä on ilmiö, joka näkyy käytännössä kaikilla säädellyillä markkinoilla, mutta Kreikassa mittakaava on erityisen suuri.

Suomella on vielä toivoa, toivottavasti

Kun tätä kehitystä peilaa Suomeen, yhtäläisyydet ovat ilmeisiä. Suomessa keskustellaan parhaillaan siitä, kuinka tiukka tulevan lisenssijärjestelmän tulisi olla. Kuinka paljon pelaamista rajoitetaan, miten bonuksia säädellään ja ennen kaikkea, miten verotus ratkaistaan.

Suomessa suunniteltu lisenssimalli on pelaajan näkökulmasta lähtökohtaisesti parempi kuin Kreikassa. Voitot ovat verovapaita ja verotus kohdistuu operaattoreihin, ei pelaajiin.

Miten isosti verokarhu läiskii operaattoreita? Tämän hetken tietojen mukaan yli kymmenen prosenttia vähemmän kuin mihin operaattorit Kreikan merellä ovat joutuneet tottumaan.

Kreikan tapaus on osoittanut ennen kaikkea sen, että pelkkä lisenssijärjestelmä ei automaattisesti ratkaise kanavointia, jos kokonaisuus ei ole operaattorien ja pelaajien näkökulmasta riittävän kilpailukykyinen. Liian tiukka sääntely ja korkea verotus voivat herkästi kääntyä itseään vastaan, vaikka tarkoitus olisi hyvä.

Matkailijan näkökulmasta tämä kaikki jää tietenkin pinnan alle. Kreikassa voi edelleen nauttia kasinoista, vedonlyönnistä ja peleistä täysin laillisesti, ja suurimmalle osalle turisteista järjestelmä näyttäytyy toimivana ja turvallisena. Entinen monopoli OPAP on edelleen erittäin näkyvä osa katukuvaa Kreikassa. Pelipisteitä löytyy lähes jokaisesta kaupungista ja lomakohteesta.

Tässä voi halutessaan turistina mennä ja lyödä vetoa urheilusta, pelata lottopelejä ja ostaa vaikka raaputusarpoja. Näiden pelaamiseen ei tarvitse kreikkalaista henkilötunnusta tai paikallista pankkitiliä. Näin yli 21-vuotiaana raaputusarpojen isona ystävänä aion ehdottomasti marssia OPAP:n ”pelaamoon” ja ostaa pari arpaa vielä tällä viikolla. Ihan vain siksi, ettei kukaan kysele mitään typerää pakollista tunnistautumista tämän rahapelituotteen takia.

Kun pintaa raaputtaa syvemmältä, Kreikassa paljastuu lopulta täysin toimimaton ja kestämätön järjestelmä, jossa tasapaino kontrollin ja houkuttelevuuden välillä on retuperällä. Olisi oikein hienoa, jos Suomessa ei sössittäisi tuoreen rahapelilain myötä koko lisenssisysteemiin perustuvaa tulevaisuutta.

Suomelle Kreikan esimerkki tarjoaa mielestäni arvokkaan oppitunnin. Tuleva sinivalkoinen lisenssimalli ei ole pelkästään juridinen tai taloudellinen kysymys. Pelaajat tekevät valintoja sen perusteella, mikä tuntuu heille järkevältä ja houkuttelevalta. Jos lisensoitu vaihtoehto ei vastaa odotuksia, pelaajien käyttäytyminen palaa siihen, missä se nyt on. Kanavointiaste on historiallisen alhainen, ja pelaajat pelaavat pitkälti rahansa ulkomaisille nettikasinoille.

Kreikka on osoittanut mitä tapahtuu, kun lainsäädännön tasapaino kallistuu liikaa kontrollin puolelle. Suomessa on vielä mahdollisuus viilata lakia, lisenssiä ja koko rahapelikulttuurin kurssia. Allekirjoittanut ottaa piakkoin kurssin hienohiekkaiselle pulahduspaikalle. Sopivan lupsakkaa ja nostattavaa viikonloppua kaikkiin ilmansuuntiin sitten vaan!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä Kasinoranking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät parhaat ilmaiskierrokset, bonukset ja arvostelut.