Paljastuksia sunnuntaina alkavasta BB-kaudesta – taloon astelee muun muassa seksityöläinen!
Big Brother Suomi alkaa tulevana sunnuntaina 4.9. kello 21 suoralla Kick off -lähetyksellä, jossa taloon astelee joukko toisilleen tuntemattomia asukkaita, jotka elävät saman katon alla 12 viikkoa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.
BB-talon tulevat asukkaat ovat ikähaarukaltaan 21–59-vuotiaita, mukana on muun muassa varastomies, kehitysvammaisten ohjaaja, seksityöläinen sekä henkilö, jonka mielestä tasa-arvoasiat ovat Suomessa jo tarpeeksi hyvällä tolalla, ettei niistä tarvitsisi enää kohkata. Edustusta löytyy ympäri Suomen hyvin erilaisista elämäntilanteista ja -katsomuksista.
Big Brother -talo on jälleen suurempi kuin koskaan aiemmin Suomessa. Talo on kokenut täydellisen muodonmuutoksen viime syksystä, ja uudesta talosta löytyy runsaasti tilaa ja salaisia sopukoita supatteluun ja peliliikkeiden hiomiseen.
Isoveli on päättänyt sallia tällä kaudella pelaamisen ja taktikoinnin, mikä tuleekin näkymään kauden käänteissä. Tällä kaudella asukkaiden on tehtävä koviakin päätöksiä ja peliliikkeitä – ainakin jos mielivät voittaa. Täysin uutta on myös se, että kausi on jaettu ennen finaalivaihetta kolmeen osaan, joista ensimmäinen vaihe alkaa heti sunnuntaina. Mitä nämä vaiheet pitävät sisällään, selviää tarkemmin sunnuntain kick off -lähetyksessä.

Koostelähetysten juontajina vuorottelee uusi parivaljakko Janni Hussi ja Sami Kuronen, joiden johdolla edellispäivän tapahtumat käydään läpi ja keskustellaan Big Brother -ilmiöstä vieraiden kanssa. Perjantaisin on luvassa uudenlainen nimeämislähetys, joka koostuu pelkästään edellisen päivän tapahtumista. Nimeämislähetyksissä selviää, ketkä talon asukkaista päätyvät häätöäänestykseen, ja keneltä he ovat saaneet nimeämispisteensä.
Vakiovieraina Jannin ja Samin juontamissa koostelähetyksissä nähdään joka viikko viime kauden voittaja Jasmiina Yildiz, BB-konkari Niko Saarinen, suorista mielipiteistään tunnettu Kim Sainio sekä kaksi Lauraa; Haimila ja Friman.
Suplassa BB-tunnelmaan pääsee kuuntelemalla joka arkipäivä Cristal Snow’n ja Sanna Pikkaraisen juontamaa BB-podcastia. BB-podcast ilmestyy Suplaan joka arkiaamu klo 07, ja on kuunneltavissa Suplan tilauksella. Cristal ja Sanna vierailevat myös viikottain Nelosen koostelähetyksissä.
BB-viikon huipentaa sunnuntaisin Nelosella Anni Ihamäen juontama suora lähetys, jossa koko mennyt BB-viikko kääritään pakettiin ja yksi tai useampi asukas häädetään talosta.
Big Brother alkaa Nelosella ja Ruudussa 4. syyskuuta.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!