Salatut elämät -jaksossa kunnioitettiin edesmenneen Jasmin Voutilaisen muistoa
Salatut elämät -sarjasta suuren yleisön tietoisuuteen noussut näyttelijä ja sosiaalisen median vaikuttaja Jasmin Voutilainen menehtyi hiljattain vain 27-vuotiaana. Voutilainen näytteli Salatuissa elämissä aina viime syksyyn saakka.
Eilen maanantaina 20. maaliskuuta esitetyn Salkkarit-jakson alussa nähtiin tuotantoryhmän valmistama kunnianosoitus edesmenneen Voutilaisen muistolle. Koskettavalla videolla näytettiin mustavalkoiseksi muutettuja videoklippejä hymyileväisestä Voutilaisesta.
Muistovideon päälle oli liitetty teksti:
– In memoriam Jasmin Voutilainen 1995–2023.
Salattujen elämien työyhteisö muisteli Voutilaista maanantaina myös virallisella Instagram-tilillään.
– Salatut elämät -työyhteisö on syvästi järkyttynyt ja surullinen saatuaan tiedon Jasmin Voutilaisen poismenosta. Jäämme suurella kaipauksella muistamaan Jasminia, joka työpaikallamme tunnettiin hauskana, luotettavana ja taitavana kollegana sekä meille tärkeänä ryhmän jäsenenä. Haluamme esittää lämpimän osanoton Jasminin omaisille ja läheisille. Toivomme kunnioitusta heidän surutyöllensä, herkässä tekstissä muotoiltiin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Monet Salkkarit-näyttelijät ovat kommentoineet surullista tapahtumaa sosiaalisessa mediassa. Voutilaisen kuolema on tullut työyhteisölle suurena järkytyksenä, eikä viikonlopun jälkeen ole ollut helppoa palata takaisin työn ääreen.
Esimerkiksi näyttelijä Monika Lindeman julkaisi tänään tiistaina (21.3.) Instagram-tilinsä Stories-osioon selfie-kuvan, jonka yhteydessä hän kertoo rehellisesti vaikeista tuntemuksistaan. Kuva on napattu autosta aamulla ennen työpäivän alkamista.
– Uus kuvausviikko alkamassa… Vaatii pienet keräilyt autossa ennen studiolle menoa, hän toteaa Stories-päivityksessään.
Myös Kerttu Rissanen myöntää omassa Stories-osiossaan olevansa tapahtuneen johdosta pois tolaltaan. Hän on postannut kuvan palavasta kynttilästä, jonka ohessa avautuu raskaasta olostaan.
– Olo on ollut epätodellinen siitä asti kun kuuli sydäntäsärkevän suru-uutisen, Rissanen kuvailee.
– Aurinkoista Jasminia lämmöllä muistaen. Läheisille paljon voimia, hän summaa sydänemojin kera.
Lue myös:
Salkkarit-näyttelijät muistelevat äkillisesti kuollutta Jasmin Voutilaista – ”Olen surun murtama”
IL: Salatut elämät -tähti Jasmin Voutilainen, 27, on kuollut
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta