Salatut elämät -tähti Tiia Elgin mielikuva Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta osoittautui vääräksi: ”Ei se ollut ollenkaan”
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä ja tanssija Tiia Elg nähtiin viime syksynä ensimmäistä kertaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa opettajan roolissa. Hänen tanssiparinaan toimi räppäri Mikael Gabriel.
– Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun osallistuminen opettajan roolissa oli todella hauska kokemus. Ajattelin, että livelähetysten tekeminen olisi paljon pelottavampaa, mutta ei se ollut ollenkaan. Se oli tosi mahtavaa esiintyä yleisön edessä. Minulla sattui olemaan vielä pari, jolle esiintyminen oli todella luonnollista, Tiia Elg muistelee viime syksyä.

Tanssiminen ei ole jatkunut Mikaelin ja Tiian välillä ohjelman päättymisen jälkeen.
– Olin Mikaelin keikalla jokin aika sitten, mutta tanssiminen jäi ohjelmaan. Mikaelia ei taida humppaaminen kiinnostaa, Tiia nauraa.
– Meillä oli suorissa lähetyksissä ja treenisalilla todella hauskaa Mikaelin kanssa. Emme kilpailleet verenmaku suussa, vaan panostimme hauskuuteen. Meillä oli hauskat treenikaverit. Samaan aikaan meidän kanssa harjoitteli salilla Aki Riihilahti ja Katri Mäkinen sekä Matti Puro ja Viivi Huuska.
Tulevaisuus näyttää, nähdäänkö Tiia jatkossa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa opettajana.
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”