
Sanna Marin tähdittää kansainvälisen Netflix-sarjan Suomi-jaksoa – tähtijuontaja painostaa pääministeriä hyppäämään hyiseen meriveteen
Huippusuositun Netflix-sarjan, Somebody Feed Phil tuore kausi on ollut iloinen yllätys suomalaisille, sillä yksi ohjelman jaksoista on keskittynyt kokonaan Suomeen ja maamme ruokakulttuuriin.
Ruokamatkailuun perustuvan ohjelman uudessa jaksossa yhdysvaltalainen tähtijuontaja Philip Rosenthal vierailee Helsingissä. Suomen makumaailmaan Rosenthalin johdattavat useat eri julkisuudesta tutut, suomalaiset henkilöt.
Yksi jakson päätähdistä on Suomen pääministeri Sanna Marin. Rosenthal tapaa Marinin Helsingin edustalla sijaitsevalla Lonnan saarella.
– Nyt teemme jotain, mitä ohjemassa ei ole aiemmin tehty. Tapaamme maailmanjohtajan, Rosenthal toteaa jaksossa ennen pääministerin tapaamista.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tapaamisen aikana Marin ja Rosenthal kahvittelevat syksyisissä merimaisemissa Lonnan kahvilassa. Marin kehuu Lonnan saarella sijaitsevaa julkista saunaa, mikä innoittaa Rosenthalin kertomaan jaksossa aiemmin nähdystä kokemuksestaan saunalautalla.
– Kävitkö sinä uimassa? Marin tiedustelee Rosenthalilta.
– En. En sentään ole hullu, Rosenthal vastaa välittömästi.
Marin huomauttaa suomalaisille ominaiseen tapaan, ettei ulkona vielä kuvaushetkellä ole niin kovin kylmä. Tämä saa Rosenthalin haastamaan Marinin uintireissulle.
– Hyppäisitkö muka nyt veteen? Rosenthal kysyy leikkisästi.
– En nyt, koska teemme ohjelmaa, Marin tokaisee nauraen.
Rosenthal huomauttaa, että ohjelman käsikirjoitusta voisi muuttaa niin, että pääministeri hyppäisi jaksossa hyiseen meriveteen.
Marinin lisäksi ohjelmassa nähdään muun muassa kansainvälisesti menestynyt näyttelijä Jasper Pääkkönen ja julkkiskokki Sara La Fountain.
Lue myös:
Sanna Marin ja Markus Räikkönen edustivat Emma-gaalassa – jättivät vastaamatta yhteen kysymykseen!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Anna-Leena Härkönen liittyi eron jälkeen Tinderiin salanimellä – paljastaa nyt suoran mielipiteen deittisovelluksesta!
- Kasinorakastajan blogi: CasinoBeats Summit – Mitä pelaajat haluavat?
- Lauri Tähkää syytetään seksuaalirikoksesta – näin hän kommentoi asiaa Iltalehdelle: ”Olen luottavainen”
- Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – mukana muun muassa transsukupuolinen kilpailija, Mikko Alatalon lapsenlapsi ja Rantabaari-näyttelijä!
- Näyttelijä Jaakko Luokkola on kuollut vain 35-vuotiaana – Milana Misic kirjoitti koskettavan päivityksen: ”Kaipaamme sinua”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – mukana muun muassa transsukupuolinen kilpailija, Mikko Alatalon lapsenlapsi ja Rantabaari-näyttelijä!
- Lauri Tähkää syytetään seksuaalirikoksesta – näin hän kommentoi asiaa Iltalehdelle: ”Olen luottavainen”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Anna-Leena Härkönen liittyi eron jälkeen Tinderiin salanimellä – paljastaa nyt suoran mielipiteen deittisovelluksesta!
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Näyttelijä Jaakko Luokkola on kuollut vain 35-vuotiaana – Milana Misic kirjoitti koskettavan päivityksen: ”Kaipaamme sinua”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen