Sara Forsberg palasi kotiin Atlantin ylitykseltä – iloitsee henkiin jäämisestään: ”Voin kertoa lapsenlapsilleni…”
Tunnettu radiojuontaja, artisti ja somevaikuttaja Sara Forsberg lähti hiljattain Atlantin yli -ohjelman kuvauksiin, jossa suomalaiset julkisuuden henkilöt purjehtivat Portugalista Atlantin yli Karibialle.
Nyt julkkikset ovat päässeet turvallisesti perille Karibian Saint-Martinin satamaan. Monet heistä ovat lisänneet omille Instagram-tileilleen kuvia, joiden ohessa he kertovat purjehduksen jälkeisistä tuntemuksistaan.
Myös Sara Forsberg on julkaissut Instagramiin postauksen, jossa hän kirjoittaa unohtumattomasta kokemuksestaan. 27-vuotias Forsberg iloitsee, että selvisi hengissä, eikä toistaiseksi päässyt mukaan ”27-clubiin”. Tällä hän viittaa myyttiin, jonka mukaan useat kuuluisat henkilöt menehtyisivät juuri 27 vuoden iässä.
Forsberg paljastaa pohtineensa, kuinka aikoo kertoa matkasta tuleville jälkipolvilleen.
– Minä tein sen! Voin kertoa tuleville lapsenlapsilleni, että purjedin 20-luvulla Atlantin yli, Forsberg kirjoittaa englanniksi.
– Tulen kuulostamaan niin coolilta ja hipiltä. Lunastan runsaasti katu-uskottavuuspisteitä, hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Fosrberg on onnellinen myös oppimistaan hyödyllisistä taidoista, kuten solmujen tekemisestä.
Forsbergin seuraajat iloitsevat yhdessä naisen kanssa tämän saavutuksesta.
– Hyvä sinä, sä selviät mistä vaan, eräs seuraaja kehuu.
– Onnea! Huikee suoritus, toinen onnittelee.
Lue myös:
Anne Kukkohovi palasi Atlantin yli -sarjan kuvauksista: ”Kehossani on yli 100 mustelmaa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia