Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään ABREUn päivää. Ennen omaa esitystään laulaja Suvi Teräsniska vakavoituu, kerää rohkeutensa ja kertoo avioliittonsa olevan vaikeassa tilanteessa.

Suvi on ollut yhdessä miehensä Simo Aallon kanssa 10 vuotta. Aalto on toiminut Teräsniskan yhtyeen ääni- ja valomiehenä.

– Korona ei ole ollut varmaan yhdellekään parisuhteelle helppo asia. Kun puhuttiin siitä häpeästä, että täytyy uskaltaa sanoa, niin mä uskallan sanoa ääneen, että… tämä kevät ei ole ollut kauhean helppo meidän parisuhteessa, Suvi kertoo murtuen kyyneliin.

– Meillä on meneillään kriisi, jota me käydään läpi. Mutta siellä on paljon hyvää. Me ollaan molemmat hakeuduttu terapiaan, Suvi kertoo.

Suvi esittääkin perjantain ohjelmassa ABREUn tuotannosta kappaleen, joka on hänelle niin sanottu voimalaulu.

Vain elämää perjantaisin klo 20 Nelosella ja Ruudussa.

Lue myös:

IS: Suvi Teräsniska rehellisenä perhearjestaan – ”En voi kieltää, ettenkö nauttisi tilanteesta”

Suvi Teräsniska avautui viisi vuotta sitten tv:ssä epävarmuuksistaan – sai ihmiset hämmentymään: ”Herätti paljon keskustelua”