Tiia Elg paljastaa tutkineensa salaa ex-kumppaninsa puhelinta – avaa tuntemuksiaan telkkarissa: ”Minua hävettää”
Salatut elämät -sarjasta tunnetuksi tullut näyttelijä, tanssija ja tanssinopettaja Tiia Elg vierailee toimittaja Gogi Mavromichalisin tuoreessa Gogin kantabaari -ohjelmassa. Samassa jaksossa nähdään vieraana myös artisti Benjamin Peltonen.
Ohjelmassa Elg paljastaa itsestään asioita, joita ei ole aikaisemmin kertonut julkisuuteen. Yksi paljastuksista liittyy Elgin entiseen kumppaniin, johon Elgillä ei ollut täyttä luottamusta.
Gogi kysyy ohjelmassa vierailtaan, ovatko nämä joskus tutkineet kumppaniensa puhelinta. Aluksi Elg kiistää toimintansa ja sanoo ettei ole tehnyt näin nykyisen kumppaninsa kanssa. Hetken päästä Elg kuitenkin myöntää katsoneensa salaa ex-rakkaansa puhelinta.
– Sori! Minua hävettää, Elg huudahtaa ohjelmassa.
– Mitä sinä tutkit? Sinä et luottanut häneen? Gogi tiedustelee naiselta.
– En minä nyt enää muista. Ei kaivella vanhoja, Elg vastaa kiusaantuneena.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myöhemmin ohjelmassa Elg kertoo myös siitä, kuinka hän ei ikinä ole pieraissut nykyisen puolisonsa edessä. Tämä ihmetyttää Gogia ja Peltosta suuresti.
– Ei minua pieretä koskaan, Elg perustelee nauraen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tiia Elg sai vuosi sitten marraskuussa tanssijapuolisonsa Alexey Smolyaninovin kanssa suloisen poikalapsen. Pariskunnalla on 1-vuotiaan Neo-poikansa lisäksi toinen yhteinen lapsi, Zina Isabella -niminen tytär.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Salkkarit-tähti Tiia Elg paljasti toisen lapsensa nimen – katso suloinen kuva!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!