Kuva: Youtube
Viides Putous Allstars-näyttelijä julkistettiin – taitaa myös tanssin salat
Putouksen Instagram-sivuilla paljastettiin viides ohjelman uudelle kaudelle valittu näyttelijä.
Ennennäkemättömän Putous Allstars-kauden viides näyttelijä on suomenruotsalainen Christoffer Strandberg. Hän on ollut mukana ohjelman kolmella aiemmalla kaudella.
Stranberg taitaa myös tanssin, sillä hän osallistui Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan syksyllä 2019 ja vei voiton. Lahjakas näyttelijä, imitaattori ja koomikko on valittu myös Miss Drag queeniksi vuonna 2013.
Putouksen Instagram-tilillä hän kertoo muiston Putous-taipaleeltaan.
– Muistan kuinka ensimmäisellä kaudellani vedin peukaloni sijoiltaan pikavaihdossa. Olin ollut Emmanuel Macron edellisessä sketsissä ja minun piti muuttua Barbi de Voroksi neljässä minuutissa. Puvun housut juuttuivat kantapäähän, jolloin vedin niin kovaa, että peukalo vääntyi taaksepäin. Shokissa onnistuin vääntämään sen paikoilleen saman tien ja sitten vaihto jatkui. Show must go on.
Strandberg julkisti uutisen myös omalla Instagram-tilillään.
– YLLÄTYS! Vai onko edes? Putous on antanut mulle niin paljon: kolme mahtavaa, erillaista kautta, kokemuksia, haasteita, ystäviä ja uuden uran. Siksi on kunnia olla mukana syksyn Putous Allstars kaudella! Mä pääsen leikkimään legendojen kanssa. Ehkä tää on mun Putous matkan huipentuma? Ainakin on mitä odottaa syksyllä!
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. Muut jo julkistetut näyttelijät ovat Jenni Kokander, Riku Nieminen, Joonas Nordman ja Kiti Kokkonen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”