14-vuotias poika teki itsestään miljonäärin!
Jos sinulla on taipumusta kateellisuuteen, nyt siihen on aihetta!
Vasta 14-vuotias yhdekäsluokkalainen koulupoika on ansainnut yli 2 miljoonaa puntaa (n. 2,3 miljoonaa euroa) nerokkaalla bisnesvainullaan. Itse ansaitut miljoonat saivat alkunsa viime vuonna, kun Englannin Tauntonissa asuva Harvey Millington alkoi myydä itse keksimäänsä paperista kiekkoa, jonka avulla autoilijoiden oli helpompi muistaa ajoneuvoveron maksuaika. Harveyn isän Howardin 2 000 punnan alkusijoitus kannatti, sillä Harvey ansaitsi valmistamillaan 4 punnan hintaisilla paperikiekoilla 100 000 puntaa (n. 116 000 euroa).
Pojan seuraava siirto oli vielä nerokkaampi. Hän nimittäin käytti muistutuskiekoilla ansaitsemistaan rahoista 40 000 puntaa kolmen eekkerin kokoisen tontin ostamiseen, jonne hän suunnitteli perustavansa ”glamping”-alueen, eli luksusleirintäalueen.
Glamping on verrattain uusi teema matkailussa. Kauniin luonnon keskellä sijaitsevilla glamping-alueilla on hotellitason mukavuuksin varustettuja luksustelttoja, joiden läheltä löytyvät muut tarvittavat palvelut, kuten wc, suihku ja sauna.
Paikallinen kiinteistökehitysyhtiö sai kuulla Harveyn glamping-suunnitelmasta ja teki hänelle huiman tarjouksen.
– En ollut varma kuinka paljon he aikoivat tarjota tontista, mutta se oli 2 miljoonaa puntaa. Niin hyvästä tarjouksesta ei voinut kieltäytyä. Se on massiivinen summa, varsinkin minun ikäiselleni, Harvey kertoi Metrolle.
Nuorella Harveylla on kiistaton vainu bisneskselle, mutta 46-vuotias puutarhuri-isä vakuuttaa pitävänsä poikansa jalat maanpinnalla. Sille ei nähtävästi ole kuitenkaan tarvetta, sillä Harvey unelmoi poliisin ammatista ja on jo liittynyt poliisikadetteihin.
Lähde ja kuvakaappaus: Metro
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”