
5 mystistä hylättyä nettisivustoa, joiden kätköissä seikkailee jopa aave
Internetin kätköistä löytyy useita hylättyjä nettisivustoja, joista vanhimmat ovat 1990-luvulta. Alle on listattu viisi vanhaa sivustoa, joiden joukossa on muun muassa itsemurhakultti ja ennustava pää.
1. Heaven’s Gaten nettisivusto
Heaven’s Gate oli kuuluisa itsemurhakultti, jonka jäsenet uskoivat muukalaisten avaruusaluksen odottavan heitä, kun he irtaantuvat fyysisistä kehoistaan. 39 kultin jäsensä teki itsemurhan juomalla cocktailin, joka sisälsi omenasosetta, vodkaa ja myrkkyä. Kultin synkästä historiasta huolimatta kaksi sen seuraajaa arkistoi nettisivuston, minkä kautta kiinnostuneet voivat yhä oppia esimerkiksi, ”kuinka edetä ihmisyyden yli”.
2. Active Worlds
Active Worlds on virtuaalimaailma, joka lanseerattiin vuonna 1995. Pelaajat voivat luoda omia talojaan ja mainostajat jopa ostivat tilaa virtuaalisilta valotauluilta. Yleensä verkkopelit sulkevat sivustonsa, kun pelaajat siirtyvät eteenpäin. Active Worlds on kuitenkin yhä olemassa.
Eräs utelias netin käyttäjä nimeltään Vinny striimasi matkansa hylätyn maailman halki ja kohtasi jotain sangen erikoista, nimittäin kummituksen. Kyseessä oli Hitomi Fujiko, automatisoitu hahmo, joka oli jäänyt peliin yksin vuosikausiksi. Se alkoi seurata Vinnyä kysellen omituisia kysymyksiä, kuten ”olenko todellinen?” ja ”oletko oikea ihminen?”
3. Cadaver, Inc.
Cadaver, Inc. oli nettisivusto, joka tarjosi apua murhapaikan siivoamiseen ja ruumiista eroon pääsemiseen. Sivusto ei ole ollut käytössä vuosikymmeneen, mutta sisältö on yhä nähtävillä, kiitos huijaussivuja arkistoivan nettisivuston. Huhujen mukaan Cadaver, Inc. oli saman nimisen bändin ylläpitämä huijaussivusto.
4. Mystical Smoking Head Of Bob
”Bobin mystinen savuava pää” oli ennustaja, jolle kuka tahansa saattoi tehdä kysymyksiä. Bob antoi sivustolla tyypillisesti hämäräperäisiä vastauksia saamiinsa kysymyksiin.
5. Zombo.Com
Zombo.com on tunnettu nörttien keskuudessa. Sivusto vie takaisin 1990-luvun nettisivujen estetiikkaan, ja aavemainen ääni toitaa loppumattomana luuppina: ”Tervetuloa ZomboComiin! Tämä on ZomboCom! Tervetuloa ZomboComiin! Tämä on ZomboCom, tervetuloa! Kyllä!”
Kertoman mukaan ääni hiljeni, kun nettisivuston kävijä klikkasi linkkejä joko tilatakseen uutiskirjeen tai ostaakseen t-paidan. Nykyään linkkejä ei enää ole, joten kävijä voi vain kuunnella loppumatonta ääntä.
Lähde: Candidslice
Kuva: Pixabay
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Martina Aitolehti biletti nakumekossa: asun hinta loksauttaa leuan lattiaan – kuva
- Helena Koivun varainkeruukampanjan keräämät kommentit ja kokonaissumma piilotettiin
- Erika Vikmanin lemmenlelulla kova hintalappu: ”Värinät ihan täydellisiä ja monipuolisesti pystyy…”
- Kasinorakastajan blogi: Syyskuun sykähdyttävimmät slotit!
- Antti Tuiskun yllätyspaljastus: ”Olen kaikessa hiljaisuudessani tätä kirjoittanut”
- Suvi Hartlin intiimeissä voimailupuuhissa Esko Eerikäisen kanssa – video
- Muistatko vielä maailman kuumimman vangin? Katso miltä hän näyttää tänä päivänä
- Jere Karalahti jakoi pöyristyttävän tekstin: ”Piti erota muijasta, että sai…”
- Esko Eerikäisen ulkonäkö muuttui pysyvästi – operaatiolla kova hintalappu
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!