70 000 ihmisen kansalaisaloite hylätään tylysti – Pekka Puska pakotetaan äänestämään
”Sanotaan, että toiminnallani vaarannan koko sote-uudistuksen”, valittaa kansanedustaja Pekka Puska (kesk.) ja joutuu vastentahtoisesti äänestämään Vaasan keskussairaalan laajaa erikoissairaanhoidon päivystystä vastaan.
Vaasan laaja päivystys siirretään 80 kilometrin päässä sijaitsevaan pienempään kaupunkin, Seinäjoelle.
Soppa alkoi siitä, kun seinäjokelainen Paula Risikko (kok.) toimi Suomen sisäministerinä 22.6.2016–5.2.2018. Tuolloin käynnistettiin terveydenhoidon keskittämishanke, jonka seurauksena eduskunta päätti 2016 joulukuussa, että Vaasan laaja erikoissairaanhoidon päivystys siirretään Vaasasta Seinäjoelle.
Vaasan kaupungissa on 67 248 asukasta ja Vaasan seudulla 113 685. Kahdeksan kunnan muodostamalla Seinäjoen kaupunkiseudulla on asukkaita yhteensä 62 676.
Vaasalaiset raivostuivat päätöksestä ja tekivät kansalaisaloitteen laajan päivystyksen säilyttämisen puolesta. Aloitteen allekirjoitti lähes 70 000 ihmistä, eli enemmän kuin Sienäjoella on asukkaita, mutta jo ennen äänestystä Juha Sipilän hallitus on ilmoittanut, että hallitusrintama pitää ja päätöstä ei muuteta.
Pekka Puska on siirtoa vastaan ja aikoi itse pidättäytyä äänestyksestä. Hän suunnitteli kutsuvansa varamiehensä äänestämään, mutta kokoomus ei hyväksynyt ratkaisua ja vaati, että Puskan täytyy itse äänestää siirron puolesta.
– Tässä tilanteessa olen joutunut uskomattoman painostuksen kohteeksi, alun perin juuri kokoomuksen taholta. Mutta myös omasta piiristä on vahvasti vedottu minuun, että suostuisin menettelyyn, jonka varmaan monet laillani kokevat ”takinkääntönä”, Puska kertoo tiedotteessaan.
– Olen monasti ollut painostuksesta huolimatta kantani takana, jos mielestäni siihen on vahvat asiaperusteet. Nyt kuitenkin, oikein tai ei, sanotaan, että toiminnallani vaarannan koko sote-uudistuksen.
Aamulehden mukaan ainakin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on myöntänyt painostaneensa Puskaa asiassa useaan otteeseen.
Puska sanoo olevansa edelleen siirtoa vastaan, vaikka joutuukin pakotettuna äänestämään sen puolesta. Tämä ei tietenkään lohduta millään tavalla vaasalaisia, jotka eivät edelleenkään voi ymmärtää, miksi suuren kaupungin laaja päivystys siirretään 80 kilometrin päässä sijaitsevaan pienempään kaupunkiin. Päivystyksessä on nimenomaan kyse nopeasta hoitoon pääsystä.
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta